
Uveiitti on kivulias silmän sisäinen tulehdustila
Uveiitti on kivulias ja näköä uhkaava silmän uvean tulehdustila, jota esiintyy sekä koirilla että kissoilla. Uveaan kuuluu värikalvo, sädekehä ja suonikalvo. Värikalvo on ainoa uvean
Uveiitti on kivulias ja näköä uhkaava silmän uvean tulehdustila, jota esiintyy sekä koirilla että kissoilla. Uveaan kuuluu värikalvo, sädekehä ja suonikalvo. Värikalvo on ainoa uvean
Koiran kipua voi olla vaikea tunnistaa, sillä usein koirat pyrkivät peittämään kivun. Koira ei siis läheskään aina ”valita” kipuaan. Kun kipu liittyy esim. sisäelimiin, kipua
Kun koira oksentaa taustalla voi olla useita eri syitä, kuten vatsatauti tai sopimaton tai liian nopeasti syöty ruoka. Oksentelu voi johtua myös vierasesineestä, sisäelinperäisistä ongelmista
Koiran takajalan ontumisen syynä voi olla etummaisen ristisiteen vaurioituminen. Ristisidevaurion oireita ovat toistuva ontuilu ja polven turpoaminen. Ristisidevaurio todetaan eläinlääkärissä tutkimuksilla ja korjataan leikkauksella. Moni
Koiran silmät voivat ärtyä monesta eri syystä. Usein silmän ärsytyksen syynä voi olla jokin vamma, tulehdus tai silmää ympäröivän sidekudoksen ärsytys. Taustalla voi olla myös
Kun koira ontuu, on se hyvä viedä eläinlääkärin tutkittavaksi etenkin, kun ontuminen on toistuvaa tai voimakasta tai se jatkuu pitkään. Eläinlääkärissä tehdään laaja ontumatutkimus. Syyn
Koiranpennun rokotukset ovat ennaltaehkäisyä Koiranpennun rokotukset on tärkeä osa ennaltaehkäisevää pennun terveydenhuoltoa ja rokotusohjelmaa tulee noudattaa huolellisesti. Koiranpennun rokottaminen suoraa koiraa merkittävimpiä tarttuvia tauteja vastaan
Koiran luovutusikä Suomessa koiranpennun luovutusikä on vähintään 7 viikkoa. Osalle pennuista olisi todennäköisesti parempi, jos luovutus tapahtuisi tätä myöhemmin. Koiran kehityksen kannalta on tärkeää, että
Koiran maitohampaat Koira saa ensimmäiset hampaansa, eli maitohampaat noin 3 – 4 viikon iässä. Maitohampaita on yhteensä 28 kpl. Sekä ylä- että alaleuassa on molemmissa:
Kun koira ei syö, aina taustalla ei ole mitään erityisempää, vaan koira saattaa jostain syystä myös nirsoillakin. Syömättömyyden syynä voi olla kuitenkin myös monia sairauksia.
Evidensia Eläinlääkäripalvelut Oy / Omaeläinklinikka
Tammiston kauppatie 29
01510 Vantaa
Omaeläinklinikan keskitetty asiakaspalvelu:
0300 484 680 (0,42 €/min + pvm/mpm) (arkisin klo 7.30–19.00)
Puhelun hinta 0300-ajanvarausnumeroon on 0,42 eur/min + pvm/mpm. Puhelinjonotus on maksullista.
Huom! Vastaamme sähköposteihin 1-3 arkipäivän kuluessa, joten olethan yhteydessä lähimpään klinikkaan mikäli tilanne on akuutti tai kyseessä on hätätilanne. Hintatiedusteluissa pyydämme sinua ottamaan yhteyttä suoraan lähimpään Omaeläinklinikkaan.
Mevetin ajanvaraus ja asiakaspalvelu:
0300 484 664 (0,42 €/min + pvm/mpm)
Puhelinjonotus on maksullista.
Asiakaspalautteet:
asiakaspalaute@omaelainklinikka.fi