
Koiranpennun ruokinta
Koiranpennulla, kuten aikuisellakin koiralla, tulee olla raikasta ja puhdasta vettä saatavilla koko ajan. Päivässä koira juo vettä noin 50 ml elopainokiloaan kohden. Juodun veden määrä
Koiranpennulla, kuten aikuisellakin koiralla, tulee olla raikasta ja puhdasta vettä saatavilla koko ajan. Päivässä koira juo vettä noin 50 ml elopainokiloaan kohden. Juodun veden määrä
Terve ien on vaalea lohenpunainen, tiiviisti hampaassa kiinni eikä vuoda. Terve suu ei myöskään haise. Ientulehduksessa ikenet punoittavat reunasta ja vuotavat verta helposti esim. hampaanpesun
Tyrällä tarkoitetaan elimen tai kudoksen työntymistä poikkeavaa reittiä pitkin sille kuulumattomalle sijainnille. Tyrät voivat olla koiralle harmittomia, mutta monet tyrät aiheuttavat lemmikille terveydellistä haittaa ja
Verikorvaksi kutsutaan tilannetta, jossa lemmikin korva turpoaa korvalehden sisäisen verenvuodon seurauksena. Veri kertyy ihon ja korvalehden ruston väliin. Muutos korvalehdellä voi olla hyvin pieni ja
Microsporum canis tartunta on kissoilla ja toisinaan myös koirilla tavattava ihosieni-infektio. Tartunta voi olla oireeton tai lieväoireinen ja itsestään rajoittuva, mutta ongelmallisen tartunnasta tekee se,
Monien koirien somaa tuhinaa nukkuessa pidetään normaalina ja usein jopa viehättävänä ääntelynä. Aina nukkuvan lemmikin ääntely ei kuitenkaan ole suloista saati harmitonta. Kuorsaus äänenä kaikuu
Haima on tärkeä elin, joka tuottaa ravintoaineita hajottavia ruoansulatusentsyymejä ruoansulatuskanavaan ja hormoneja verenkiertoon. Haima sijaitsee koiran vatsaontelon etuosassa, mahalaukun takana. Haimatulehdus, jota voidaan kutsua myös
Koiralla malassezia-hiivan ylikasvua tavataan usein iho- ja ulkokorvatulehduksien yhteydessä. Malassezia hiivan aiheuttama iho- ja korvatulehdus on lähes aina seurausta taustalla piilevien syiden ja altistavien tekijöiden
Sikaripunkki – Demodex Canis on ulkoloinen, joka voi aiheuttaa demodikoosiksi kutsuttua ihosairautta. Loinen pesiytyy koiran ihon sisälle karvatuppeen. Sikaripunkkia tavataan terveen ja oireettomankin koiran iholla
Arkikielessä koiran maitorauhastulehduksesta käytetään usein nimikettä nisätulehdus. Maitorauhastulehdusta esiintyy yleisimmin imettävällä nartulla tai valeraskauden komplikaationa, kun koiran maitorauhaset erittävät maitoa. Maitorauhastulehdus on systeeminen sairaus, joka
Evidensia Eläinlääkäripalvelut Oy / Omaeläinklinikka
Tammiston kauppatie 29
01510 Vantaa
Omaeläinklinikan keskitetty asiakaspalvelu:
0300 484 680 (0,42 €/min + pvm/mpm) (arkisin klo 7.30–19.00)
Puhelun hinta 0300-ajanvarausnumeroon on 0,42 eur/min + pvm/mpm. Puhelinjonotus on maksullista.
Huom! Vastaamme sähköposteihin 1-3 arkipäivän kuluessa, joten olethan yhteydessä lähimpään klinikkaan mikäli tilanne on akuutti tai kyseessä on hätätilanne. Hintatiedusteluissa pyydämme sinua ottamaan yhteyttä suoraan lähimpään Omaeläinklinikkaan.
Mevetin ajanvaraus ja asiakaspalvelu:
0300 484 664 (0,42 €/min + pvm/mpm)
Puhelinjonotus on maksullista.
Asiakaspalautteet:
asiakaspalaute@omaelainklinikka.fi