Me ihmiset käymme säännöllisesti hammastarkastuksessa, näöntarkastuksessa ja muissa terveyteemme liittyvissä tarkastuksissa ja jopa automme käytetään säännöllisessä huollossa. Samalla tavoin myös lemmikki hyötyy vuosittaisesta tarkastuksesta.
Terveystarkastuksessa pienetkin muutokset ja kasvanut riski sairastumiselle huomataan aiemmin, jolloin ennaltaehkäisy tai hoito voidaan aloittaa ajoissa. Ennaltaehkäisy on aina lemmikin kannalta järkevämpää kuin sairauden hoito. Käynnin yhteydessä voit samalla kysyä mieltäsi askarruttavista lemmikin elämään ja terveyteen liittyvistä asioista.
Terveyskäynnin yhteydessä mahdollisesti annetut rokotteet, lääkitykset, mukaan annettavat lääkkeet, tuotteet sekä veri- ja ulostenäytteet veloitetaan erikseen. Tarvittavat verinäytteet voidaan ottaa samalla käynnillä, muita jatkotutkimuksia varten varataan erillinen aika. Verinäytteet edellyttävät yleensä lyhyttä paastoa ja tästä saa ohjeet aikaa varattaessa, vettä saa tarjota vapaasti.
Voit arvioida lemmikkisi mahdollisia kipuoireita oheisilla kaavakkeilla; koiran kivun arviointi tai kissan kivun arviointi. Jos olet menossa eläinlääkäriin tai terveystarkastukseen lemmikkisi kanssa, on suositeltavaa ottaa kaavake valmiiksi täytettynä mukaasi.
Evidensia Eläinlääkäripalvelut Oy / Omaeläinklinikka
Tammiston kauppatie 29
01510 Vantaa
Omaeläinklinikan keskitetty asiakaspalvelu:
0300 484 680 (0,42 €/min + pvm/mpm) (arkisin klo 7.30–19.00)
Puhelun hinta 0300-ajanvarausnumeroon on 0,42 eur/min + pvm/mpm. Puhelinjonotus on maksullista.
Huom! Vastaamme sähköposteihin 1-3 arkipäivän kuluessa, joten olethan yhteydessä lähimpään klinikkaan mikäli tilanne on akuutti tai kyseessä on hätätilanne. Hintatiedusteluissa pyydämme sinua ottamaan yhteyttä suoraan lähimpään Omaeläinklinikkaan.
Mevetin ajanvaraus ja asiakaspalvelu:
0300 484 664 (0,42 €/min + pvm/mpm)
Puhelinjonotus on maksullista.
Asiakaspalautteet:
asiakaspalaute@omaelainklinikka.fi