Kissa makoilee sängyllä ja omistaja silittää sen päätä
Kirjoittaja
Omaeläinklinikka

Vanhan kissan sairaudet

Artikkelin sisältö

Vanhuuden merkit

Yleisen määritelmän mukaan seniorikissat ovat 11—14-vuotiaita ja vanhuksia taas ovat yli 15-vuotiaat kissat. Lemmikkikissat elävät yhä pidempään, ja eläinlääkärin vastaanotolla yli 15-vuotiaat kissamummut ja -papat eivät ole enää harvinaisia asiakkaita.

Vanheneminen itsessään ei ole sairaus. Se kuitenkin muuttaa kissan elimistöä, mikä taas altistaa erilaisille sairauksille. Vanha kissa sietää aikaisempaa vähemmän muutoksia ympäristössään ja päivärutiineissaan, ja sen uni-valvesykli saattaa muuttua.

Jokainen kissa vanhenee yksilöllisesti, mutta yleisiä muutoksia ovat
• immuunipuolustuksen heikkeneminen
• näkö-, haju- ja kuuloaistin heikkeneminen
• lihasmassan lasku
• hammassairaudet
• alentunut janon tunne, minkä vuoksi vanheneva kissa saattaa juoda liian vähän

Kissan käyttäytyminen voi kertoa kivusta

Usein vanhat kissat käyttäytyvät hieman nuoria kissoja arvokkaammin ja rauhallisemmin. Niiden pitäisi kuitenkin yhä leikkiä ja kiipeillä, sillä ne kuuluvat kissan luonteenomaiseen käytökseen koko sen koko elinajan.

Joskus kissan elämä menee mukavasti ilman mitään ongelmia. Kissoilla on kuitenkin usein sairauksia, mutta kissanomistajat ajattelevat helposti oireiden johtuvan normaalista ikääntymisestä.

Kiinnitä huomiota siihen, jos kissan käyttäytyminen muuttuu, ja tutkituta kissa eläinlääkärillä muutosten syöden selvittämiseksi.

Esimerkiksi jos kissa vetäytyy enemmän omiin oloihinsa tai leikkii vähemmän, sillä saattaa olla jokin piilevä kipua aiheuttava sairaus. Kissan sairauksien havaitsemista hankaloittaa se, että kissa on mestari peittämään kipua. Lue kissan kivun tunnistamisesta täältä

Vanhan kissan sairaudet – Krooniset ja etenevät vaivat yleisiä

Monet vanhojen kissojen sairauksista ovat eteneviä ja oireet jatkuvat pitkään. Hyvällä hoidolla kissa voi kuitenkin elää hyvää ja kivutonta elämää vielä pitkään diagnoosin jälkeenkin.

Munuaisten vajaatoiminta. Vanhenevien kissojen yksi yleisimmistä sairauksista on munuaisten vajaatoiminta. Se altistaa kissan muun muassa kuivumiselle, ummetukselle, painonlaskulle ja ruokahaluttomuudelle. Sairaus on etenevä, mutta oikealla lääkityksellä ja ruokavaliolla kissa saattaa elää pitkäänkin diagnoosin jälkeen.

Kilpirauhasen liikatoiminta. Kilpirauhasen liikatoiminta aiheuttaa kissoille usein levottomuutta ja laihtumista. Kissat saattavat myös mouruta tavallista enemmän. Oireiden takia kissa näyttää käyvän ylikierroksilla, minkä vuoksi kissa saattaa vaikuttaa käytökseltään ikäistään nuoremmalta.

Korkea verenpaine. Tavallisia oireita ovat yöllinen mouruaminen ja levottomuus. Kissalla korkea verenpaine saattaa liittyä muihin sairauksiin, kuten munuaisten vajaatoimintaan ja kilpirauhasen liikatoimintaan. Siksi korkean verenpaineen, munuaissairauksien ja kilpirauhasen liikatoiminnan oireet ovat usein hyvin samankaltaisia.

Nivelrikko. Yli 12-vuotiaista kissoista jopa 60—90 prosentilla on nivelrikko. Usein muutokset vaikuttavat useaan niveleen yhtäaikaisesti ja aiheuttavat jäykkyyttä, vähentynyttä aktiivisuutta ja hyppimishaluttomuutta. Lue lisää kissan nivelrikon oireista ja hoidosta. Lue nivelrikosta täältä.

Hammassairaudet. Erilaiset hammassairaudet ovat vanhoille kissoille yleisiä. Ne voivat aiheuttaa hyvinkin pitkäaikaista ja kovaa kipua, mikä heikentää kissan elämänlaatua merkittävästi. Monet kissanomistajat ajattelevat, että vanhaa kissaa ei enää kannata nukuttaa hampaiden hoitamiseksi. Todellisuudessa asia on juuri päinvastoin – Jatkuvan kivun kanssa kamppailu heikentää kissan elämänlaatua, ei nukuttaminen.

Myös diabetes ja erilaiset kasvainsairaudet ovat vanhoilla kissoilla yleisempiä kuin nuorilla kissoilla.

Vanha kissa hyötyy eläinlääkärikäynneistä

Erityisesti seniorikissa tarvitsee säännöllisiä eläinlääkärikäyntejä, jotta sairaudet voidaan havaita ajoissa. Varhainen diagnoosi ja hoito parantavat kissan elämänlaatua ja pidentävät sen elinikää.

Päällisin puolin terveelle seniorikissalle suositellaan terveystarkastusta puolen vuoden välein, sillä vanhalle kissalle kuusi kuukautta vastaa ihmisvuosissa jo kahta elinvuotta. Mikäli kissalla on jokin tiedossa oleva sairaus, terveydenhuolto-ohjelma suunnitellaan sille yksilöllisesti.

Laajemmassa terveystarkastuksessa eläinlääkäri tarkistaa kissan verinäytteet, mittaa verenpaineen ja tarkistaa hampaat. Vanhalta kissalta otetaan yllensä myös virtsanäyte munuaisten takia. Mitä aikaisemmin vanhan kissan sairaudet havaitaan, sitä parempi ennuste on.

Yhteinen tavoitteemme on elämäänsä ja oloonsa tyytyväinen lemmikki, jolla riittää elämäniloa vanhuksenakin.

Samankaltaisia artikkeleita

Varaa aika

Huomaathan, että kaikki aikamme eivät ole varattavissa nettiajanvarauksessa. Jos et löydä tarvitsemaasi palvelua, ole hyvä ja ota yhteyttä klinikkaan.