Kultainennoutaja kierii lumessa
Kirjoittaja
Omaeläinklinikka

Hanki sopivat koiran vaatteet ja suojaa tassut – Talven muistilista lemmikinomistajalle

Artikkelin sisältö

Pakkanen ja lumi aiheuttavat haasteita koirille ja ulkoileville kissoille. Suunnittele ulkoiluhetkien pituus sään kylmyyden ja koiran tai kissan turkin paksuuden mukaan. Huomioi myös, että tuuli saattaa lisätä pakkasen purevuutta merkittävästi ja saada ilman tuntumaan huomattavasti todellisia pakkasasteita kylmemmältä.

Koirat kestävät kylmyyttä eri tavoin sen mukaan, kuinka paksu turkki niillä on. Alusvillattomat, kevytturkkiset ja kokonaan karvattomat koirat tarvitsevat pakkasella vaatteita pysyäkseen lämpimänä.

Myös kissoille on saatavilla vaatteita, mutta useimmat kissat kuitenkin viihtyvät kylmimpien pakkasten aikaan sisällä.

Näin tunnistat, että lemmikki palelee

Kovat pakkaset voivat aiheuttaa koirille ja kissoille paleltumia. Tyypillisiä paleltumien paikkoja ovat korvalehdet, hännänpää sekä tassut. Karanneelle tai eksyneelle kissalle kovat pakkaset voivat olla jopa hengenvaarallisia.

Tunnistat palelemisen seuraavista merkeistä:

  • Tassujen nostelu tai yhden tassun pitäminen ilmassa
  • Tärinä
  • Ontuminen
  • Jäykkyys tai hidas liikkuminen
  • Kyyristely
  • Paikallaan istuminen

Jäällä kulkeminen koiran kanssa

Varmista aina ennen luonnonjäälle menemistä, että jää on tarpeeksi paksua. Älä anna koiran kulkea vapaana, jotta se ei pääse yksin kulkemaan heikolle jäälle. Jään paksuus voi vaihdella eri alueilla esimerkiksi virtauksien takia. Jos koira pääsee putoamaan jäihin, sillä on suuri riski hukkua tai paleltua.

Jäällä liukastellessa koiralla on tavallista suurempi riski saada venähdyksiä. Koiraa kannattaakin juoksuttaa mieluiten sellaisissa kohdissa, joissa jään päällä on lumikerros estämässä liukastelua.

Suojaa koiraa kylmyydeltä vaatteilla

Monien koirien turkki on vatsasta muuta kehoa ohuempaa eikä suojaa koiraa kylmyydeltä tarpeeksi tehokkaasti. Vaatteet pitävät koiran lämpimänä kylmilläkin ilmoilla.

Koiralle voi pukea erilaisia takkeja ja haalareita. Koiran talvivarustukseen kuuluvat myös tossut. Ne suojaavat anturoita paleltumilta sekä kaduille levitettävältä suolalta. Etenkin kaupungissa koiran tassut kannattaa pestä huolellisesti ulkoilun jälkeen, jotta kaduille levitetyn suolauksen jäämät eivät jää koiran anturoihin.

Jotkin koirat vaativat hieman harjoittelua ennen kuin ne tottuvat pitämään vaatteita ulkoillessa. Erityisesti tossujen käyttäminen voi tuntua koirasta ensin mahdottomalta ja se saattaa aluksi kieltäytyä liikkumasta ollenkaan tossut jalassa. Totutteluvaiheessa ei kuitenkaan kannata luovuttaa kesken kaiken, sillä tossut suojaavat koiran tassujen tehokkaasti paleltumiselta sekä kaduille levitettävältä suolalta.

Talvella voi vaihtoehtoisesti käyttää myös tassuvahaa, joka muodostaa anturan pinnalle vettä ja likaa hylkivän suojakerroksen. Näin voit ehkäistä ihovaurioiden syntymistä koiran tassuihin.

Ota ilo irti lumileikeistä

Lumi tarjoaa loputtomia mahdollisuuksia leikkeihin yhdessä koiran kanssa. Lumeen uponneiden lelujen etsiminen on erinomaista puuhaa ja tarjoaa älyllisiä haasteita. Ulkoillessa ei tarvitse aina kantaa mukana palloja tai leluja, kun ne voi korvata lumipalloilla.

Hauskuuden lisäksi lumi antaa koiralle haasteita. Lumessa kahlaaminen on koiralle uudenlaista liikuntaa ja vahvistaa lihaksia eri tavalla kuin maalla juoksentelu. Ota siis ilo irti lumisista talvipäivistä ja anna koirasi leikkiä ja ryntäillä lumessa niin paljon kuin se haluaa.

Samankaltaisia artikkeleita

Kultaisennoutajan pentu makaa lattialla vaalealla matolla.
Koiran sirutus ja koirarekisteri

Koirien mikrosirutus ja rekisteröiminen Ruokaviraston ylläpitämään koirarekisteriin on Suomessa jatkossa pakollista. Koirarekisteri aukeaa lähiaikoina ja Ruokavirasto tiedottaa tarkasta ajankohdasta. Oman koiran sirutus kannattaa kuitenkin hoitaa

Lue lisää »
Kissa sohvalla, taustalla jouluvaloja
Joulu kissan kanssa

Haluatko tehdä joulusta hieman erityisen myös kissallesi? Paras joululahja kissalle on, että se pääsee tekemään kissamaisia asioita ja viettämään tavallista enemmän aikaa yhdessä sille rakkaiden

Lue lisää »
Koira lepää lahjojen vieressä. Takana joulukuusi.
Joulu koiran kanssa

Haluatko tehdä joulusta erityisen myös koirallesi? Paras lahja koiralle on, että se pääsee viettämään aikaa yhdessä sille rakkaiden ihmisten kanssa ja tekemään koiramaisia asioita. Koira

Lue lisää »
Retkeily koiran kanssa

Retkeily ja vaellus tuottavat iloa sekä ihmisille että karvaisille ystävillemme. Huolehdi kuitenkin ennen pitkää vaellusta, että koirasi on tottunut kulkemaan pitkiä päivämatkoja. Lue lisää vaellukseen

Lue lisää »

Varaa aika

Kaikki aikamme eivät ole varattavissa nettiajanvarauksessa. Soita meille, jos et löydä etsimääsi käyntisyytä tai jos käynnille on useita syitä. Näin saamme varattua lemmikillesi sopivan ajan.