Sinilevät ovat yleinen ongelma järvien ja merien rannoilla. Koirat ja kissat on pidettävä poissa sinileväisestä vedestä, sillä se voi aiheuttaa vakavia myrkytysoireita nieltynä. Sinilevän nieleminen voi aiheuttaa vakavia ja jopa kuolemaan johtavia oireita, jos se sisältää maksamyrkkyjä. Vakava sinilevämyrkytys vaatii aina sairaalahoitoa. Koira kannattaa myös pestä, jos epäilee sen uineen sinileväpitoisessa vesistössä.
Sinilevä muodostuu syanobakteereista, joita on monia eri lajeja. Osa sinilevistä tuottaa hermo- ja maksamyrkkyjä ja osa on vaarattomia. Myrkyllistä ja vaaratonta sinilevää on kuitenkin mahdoton erottaa toisistaan vain ulkonäön perusteella. Siksi siihen on aina suhtauduttava myrkyllisenä ja koirat ja muut lemmikit on pidettävä poissa vedestä, jossa on sinilevää.
Sinilevät eli sinibakteerit voivat näkyä vedessä hippuina, värjätä veden vihreäksi tai muodostaa veden pinnalle leväkasaumia. Sinilevä kasvaa nopeasti, jos vedessä on paljon ravinteita ja jos sää on lämmin ja tyyni. Vesistöjen rehevöityminen on saanut sinilevän yleistymään ja kukkimaan aiempaa aikaisemmin ja pidemmän aikaa.
Sinilevän kukinnan ajankohtaa on vaikeaa ennustaa, sillä se vaihtelee vuosittain sään ja olosuhteiden mukaan. Tuulet ja veden virtaukset voivat kuljettaa sinilevämassoja, joten sinilevän määrä voi vaihdella yksittäisessä paikassa nopeastikin.
Sinilevämyrkytyksen oireet
Sinilevä on myrkyllistä sekä ihmisille että eläimille. Ihmisillä oireet ovat usein lieviä, mutta ihmiset eivät juo sinileväpitoista vettä samalla tavalla, kuin siinä uivat koirat.
Sinilevämyrkytyksen oireet voivat alkaa jo melko nopeasti altistumisen jälkeen, tyypillisesti alle tunnissa. Koirilla ja kissoilla sinilevämyrkytyksen yleisimpiä oireita ovat mm:
- oksentaminen ja ripuli
- levottomuus, heikkous
- tasapainohäiriöt
- tärinä, vapina, krampit
Sinilevämyrkytys voi aiheuttaa myös verenvuotoa, tajunnan menetyksen ja johtaa kuolemaan, mikäli vakava maksavaurio kehittyy.
Yksilöstä riippuen lemmikit voivat saada sinilevästä vaihtelevasti eri oireita: oireet vaihtelevat sinilevälajin, niellyn myrkyn määrän, eläimen koon ja iän mukaan. Sinilevä voi aiheuttaa myös iho-oireita.
Sinilevämyrkytyksen hoito
Jos koira tai kissa on päässyt juomaan sinileväistä vettä, ota ensimmäiseksi yhteys eläinlääkäriin tilanteen arvioimiseksi. Saat esitietojen perusteella tapaukseen parhaiten sopivan ensiapu- ja toimintaohjeen. Osassa tapauksista eläinlääkäriin on lähdettävä viipymättä.
Joissain tapauksissa eläinlääkäri ohjeistaa lemmikin oksennuttamisesta ennen eläinlääkäriin lähtöä. Ensipuna tapauksesta riipppuen voi olla myös lemmikin huuhtelu puhtaalla vedellä.
Sinilevämyrkytyksen ennaltaehkäisy
Paras tapa ennaltaehkäistä lemmikin sinilevämyrkytys on tarkistaa alueen vesistön sinilevätilanne aina ennen veteen menemistä. Yleisillä uimarannoilla kunnan terveydensuojeluviranomainen seuraa uimaveden laatua ja tiedottaa sinilevätilanteesta. Kunnan sivuilta löytyy ajankohtainen tieto sinilevätilanteesta.
Yleisten uimarantojen ulkopuolella kannattaa aina itse tarkastella veden laatua, ennen kuin päästä lemmikin uimaan tai juomaan vettä. Vedessä uimista kannattaa välttää, jos vesi haisee tai on poikkeavan väristä.
Rannalla ollessa koiralle tai kissalle kannattaa tarjota puhdasta vettä, jotta sillä ei olisi tarvetta mennä juomaan suoraan merestä tai järvestä.
Sinilevän tunnistaminen
Vedessä näkyvät vihreät tai keltaiset hiukkaset kertovat, että vedessä on pieniä määriä sinilevää. Hiukkaset voi helposti sekoittaa siitepölyyn, sillä etenkin männyn siitepöly muistuttaa sinilevää. Suuremmat määrät sinilevää voivat muodostaa veteen levärihmastoja tai -lauttoja tai värjätä veden kokonaan vihreäksi.
Koska sinilevää on vaikeaa tunnistaa tavallisista myrkyttömistä levistä, kannattaa vesi testata ennen uimaan menemistä. Markkinoilla on saatavilla erilaisia sinilevätestejä. Ne ilmoittavat, onko vedessä sinilevän tuottamia myrkkyjä vai ei. Sinilevän voi tunnistaa myös yksinkertaisilla testeillä, jotka onnistuvat ilman erityisiä tarvikkeita.
Juomalasitesti: Laita vettä juomalasiin ja anna veden seisoa tunnin ajan. Jos pinnalle nousee vihreitä hiukkasia, vedessä on sinilevää.
Keppitesti: Nosta levämassaa kepillä. Jos levä hajoaa hiukkasiksi, kyseessä on sinilevä. Jos levä jää roikkumaan keppiin, kyseessä on myrkytön rihmainen levä.
