Jos kissataloudessa asuvalla henkilöllä on korontartunta ja saman talouden kissalla on hengitystieoireita tai ruuansulatuskanavan oireita (esim. oksentelua ja ripulia) olethan yhteydessä klinikalle ennen ajan varaamista.
Koira leikkii
Kirjoittaja
Omaeläinklinikka

Punkeilta ei pääse piiloon

Artikkelin sisältö

Suunnittele – Suojaa – Nauti

Erilaiset punkkien estovalmisteet ovat hyvä tapa suojautua punkeilta ja niiden välittämiltä taudeilta. Punkkivalmisteiden valintaan vaikuttavat mm. lemmikin laji, paino, ikä, terveydentila ja elinolosuhteet, esimerkiksi onko perheessä lapsia, siksi on tärkeää tehdä valmisteen valinta yhdessä eläinlääkärin kanssa, eläin yksilöllisesti huomioiden.

Punkkihäädön suunnittelukäynnillä lemmikille tehdään kliininen yleistutkimus, jonka perusteella annetaan suositus lemmikille sopivasta punkkien estovalmisteesta. Osa valmisteista on reseptilääkkeitä, jonka vuoksi eläimen tulee piipahtaa klinikalla tutkittavana ennen kuin lääkitys voidaan määrätä.

Punkki levittää tauteja

Punkin purema itsessään on yleensä melko harmiton, mutta pureman kautta punkki voi levittää lemmikkiin erilaisia tauteja. Turkin tarkastus punkkien varalta on hyvä suorittaa joka ilta.

Punkit poistetaan ihosta esimerkiksi punkkipihdeillä (eläinlääkäreiltä ja apteekeista voi ostaa erilaisia apuvälineitä punkin poistoon). Punkkia ei tule poistaa sormin eikä sitä pidä yrittää tukehduttaa esimerkiksi rasvalla (tällöin punkki yleensä oksentaa mahdolliset taudinaiheuttajat lemmikkiin). Poistokohdan voi desinfioida kirvelemättömällä desinfiointiaineella. Jos punkin kärsä jää ihoon, sitä ei tule yrittää kaivella ulos, se tulee sieltä kyllä itsestään myöhemmin.

Jos poistokohta alkaa tulehtua (punoittaa ja turvottaa voimakkaasti, märkii), on syytä olla yhteydessä eläinlääkäriin. Lemmikeille on olemassa erilaisia punkkeja karkottavia ja tappavia lääkkeitä.

Punkki

Samankaltaisia artikkeleita

Koira leikkii vedellä puutarhassa
Ehkäise koiran lämpöhalvaus

Koiran lämpöhalvaus on hengenvaarallinen tila, josta voi aiheutua vakavia vaurioita sisäelimiin. Siksi koira on erityisen tärkeää pitää viileänä kesällä. Lämpöhalvauksen oireita ovat voimakas läähätys, kuolaaminen,

Lue lisää »
Raidallinen kissa haistelee takapihalla kukkaa
Kissalle myrkylliset ulkokasvit

Monet puutarhoissa, pihoilla ja parvekkeilla yleiset kukat ja kasvit ovat lemmikeille myrkyllisiä. Innokkaan viherpeukalon kannattaakin kiinnittää huomiota kasvien valintaan, jos perheessä on kissa. Uteliaat kissat

Lue lisää »
Minimoi lemmikkien grillikauden riskit

Kesän lähestyessä on ajankohtaista kerrata grillikauden herkkujen aiheuttamat vaarat lemmikeille! Ole tarkkana ruuantähteiden ja roskien hävityksessä, sillä suurin osa grilliherkuista ei sovellu lemmikkien ravinnoksi, grilliherkkujen

Lue lisää »
Retkeily koiran kanssa

Retkeily ja vaellus tuottavat iloa sekä ihmisille että karvaisille ystävillemme. Huolehdi kuitenkin ennen pitkää vaellusta, että koirasi on tottunut kulkemaan pitkiä päivämatkoja. Lue lisää vaellukseen

Lue lisää »
Corgi istuu maassa ja katsoo omistajaansa
Koirapennun koulutus ehkäisee vaaratilanteita

Koiranpennun koulutus on hyvä keino vahvistaa omaa suhdetta uuteen karvaiseen perheenjäseneen. Riittävällä koulutuksella varmistat myös, että pennusta kasvaa hyvä koirakansalainen. Panosta koiranpennun koulutuksessa perustottelevaisuuden hyvään

Lue lisää »
Kissanpentu kirjahyllyssä
10 faktaa kissanpennuista

Kuinka kissanpennut kehittyvät ja millaista hoitoa pienet pennut tarvitsevat? Kun ymmärrät kissanpennun kehityksen eri vaiheet, tiedät mitä odottaa ja pystyt huomioimaan sen tarpeet. Kissanpentu syntyy

Lue lisää »

Varaa aika

Huomaathan, että kaikki aikamme eivät ole varattavissa nettiajanvarauksessa. Jos et löydä tarvitsemaasi palvelua, ole hyvä ja ota yhteyttä klinikkaan.