Purkkapaloja pöydällä
Kirjoittaja
Omaeläinklinikka

Ksylitolimyrkytys

Artikkelin sisältö

Ksylitolimyrkytys on koiralle hengenvaarallinen tila ja vaatii välitöntä hoitoa. Ksylitolia sisältävät purkat, pastillit ja hammastahnat on aina säilytettävä koiran ulottumattomissa. Huomioi, että ksylitolia on myös joissakin leivoksissa.

Ksylitoli saa koiran verensokeritason laskemaan liian matalalle. Tämä johtuu siitä, että koiran haima ei tunnista ksylitolia tavallisesta sokerista eli glukoosista ja reagoi molempiin aineisiin samalla tavalla. Koiran verenkiertoon vapautuu ksylitolia syödessä liikaa insuliinia. Määrä on moninkertainen verrattuna siihen, kuinka paljon insuliinia koiran verenkiertoon vapautuu glukoosin takia.

Suurina annoksina ksylitoli voi aiheuttaa koiralle myös maksavaurion.

Ksylitolimyrkytyksen oireet

Ksylitolimyrkytyksen oireet alkavat yleensä tunnin kuluessa ksylitolin syömisestä. Oireiden vakavuuteen vaikuttaa esimerkiksi koiran koko ja ikä sekä se, kuinka paljon ksylitolia koira on päässyt syömään.

Oireet ilmaantuvat yleensä, kun koira on syönyt vähintään yhden purkkapalan kymmentä painokiloa kohden. Purukumien ksylitolipitoisuudet vaihtelevat, joten koiran syötyä purkkaa on ensimmäisenä selvitettävä syödyn ksylitolin määrä. Tämä auttaa määrittelemään, kuinka vakavasta myrkytyksestä on kyse. Ksylitolipastilleissa on yleensä purukumeihin verrattuna enemmän ksylitolia.

Tavallisimmat oireet:

  • oksentelu 
  • väsymys 
  • tärinä 

Pahimmillaan ksylitoli voi aiheuttaa

  • kouristelua 
  • shokkitilan 
  • vaipumisen kooman 
  • kuoleman 

Ksylitolimyrkytyksen ensiapu

Jos koira on päässyt syömään ksylitolia, tulee ottaa välittömästi yhteyttä eläinlääkäriin. Eläinlääkäri osaa antaa oireiden mukaiset ohjeet hoitoon ja ohjaa tarvittaessa tulemaan vastaanotolle.

Ensiapuna koira pitää oksennuttaa mahdollisimman pian eli kahden tunnin kuluessa, jos koiran tajunnantaso on normaali. Oksennuttamiseen käytetään laimeaa vetyperoksidiliuosta, jota saa apteekista ilman reseptiä. Vetyperoksidi ärsyttää koiran mahalaukun limakalvoja ja saa näin aikaan oksennusreaktion.

Oksennuttamisen jälkeen koiralle voi antaa sokeria tai hunajaa pieninä määrinä eläinlääkärin hoitoon pääsemiseen asti. Sokeri auttaa nostamaan koiran verensokeritasoa.

Ksylitolimyrkytyksen ennaltaehkäisy

Paras tapa ehkäistä koiran ksylitolimyrkytys on pitää ksylitolia sisältävät aineet poissa koiran ulottuvista. Koira kannattaa myös opettaa mahdollisimman nuorena tottelemaan jätä-käskyä. Näin on mahdollista välttyä monilta sellaisilta tilanteilta, joissa koira pääsee syömään jotain sille sopimatonta.

Ksylitoli on yleinen makeutusaine esimerkiksi seuraavissa tuotteissa:

  • purkat 
  • pastillit 
  • hammastahnat
  • suuvedet 
  • karkit 

Samankaltaisia artikkeleita

Kultaisennoutajan pentu makaa lattialla vaalealla matolla.
Koiran sirutus ja koirarekisteri

Koirien mikrosirutus ja rekisteröiminen Ruokaviraston ylläpitämään koirarekisteriin on Suomessa jatkossa pakollista. Koirarekisteri aukeaa lähiaikoina ja Ruokavirasto tiedottaa tarkasta ajankohdasta. Oman koiran sirutus kannattaa kuitenkin hoitaa

Lue lisää »
Koira lepää lahjojen vieressä. Takana joulukuusi.
Joulu koiran kanssa

Haluatko tehdä joulusta erityisen myös koirallesi? Paras lahja koiralle on, että se pääsee viettämään aikaa yhdessä sille rakkaiden ihmisten kanssa ja tekemään koiramaisia asioita. Koira

Lue lisää »
Retkeily koiran kanssa

Retkeily ja vaellus tuottavat iloa sekä ihmisille että karvaisille ystävillemme. Huolehdi kuitenkin ennen pitkää vaellusta, että koirasi on tottunut kulkemaan pitkiä päivämatkoja. Lue lisää vaellukseen

Lue lisää »
Minimoi lemmikkien grillikauden riskit

Kesän lähestyessä on ajankohtaista kerrata grillikauden herkkujen aiheuttamat vaarat lemmikeille! Ole tarkkana ruuantähteiden ja roskien hävityksessä, sillä suurin osa grilliherkuista ei sovellu lemmikkien ravinnoksi, grilliherkkujen

Lue lisää »

Varaa aika

Kaikki aikamme eivät ole varattavissa nettiajanvarauksessa. Soita meille, jos et löydä etsimääsi käyntisyytä tai jos käynnille on useita syitä. Näin saamme varattua lemmikillesi sopivan ajan.