koira-ulkona
Kirjoittaja
Omaeläinklinikka

Koiran silmät vuotavat

Artikkelin sisältö

Silmien vuotaminen on yleinen vaiva koirilla. Silmien vuotaminen voi kertoa siitä, että silmät ovat ärtyneet tai kyynelneste ei pääse normaalisti poistumaan.

Silmäongelmat voivat vaativat joskus kiireellistä hoitoa.

Tuulinen sää voi aiheuttaa silmien vuotamista

Kun ulkona on kylmä tai tuulinen sää, koiran silmät voivat alkaa vuotamaan kirkasta kyynelnestettä. Tällöin kuitenkaan silmät eivät ole ärtyneet tai punoittavat.

Jos kyse on pakkasen tai tuulen aiheuttamasta vuodosta, vuoto ei jatku pitkään sisälle palaamisen jälkeen.

Koiran silmät vuotavat ruskeaa

Mikäli silmät vuotavat ruskeaa kyse on todennäköisimmin rähmimisestä. Rähmä on useimmiten harmaanvalkoista tai rusehtavaa. Aamuisin, kuonon puoleisessa sisäkulmassa, pieni määrä kuivunutta rähmää on normaalia. Tällöin rähmän voi kevyesti pyykäistä pois.

Silmistä vuotanut neste voi myös värjätä turkkia ruskeanpunaiseksi. Tämä vuoto yleensä pinttyy kiinni karvaan. Kyynelvuoto näkyy helposti erityisesti valean koiran turkissa. Eläinlääkäriä kannattaa pyytää tutkimaan tällöin koiran silmät sen varalta, että onko vuotamiselle joku hoitoa vaativa syy.

Koiran silmien vuotamisen syitä

Mikäli silmät ovat aina vuotaneet, kyseessä voi olla puutteellisesti kehittyneet kyynelkanavat tai ne voivat olla tukossa. Kyse voi olla myös siitä, että ylimääräiset ripset tai silmiin osuvat karvat ärsyttävät silmän pintaa.

Kuivasilmäisyydessä voi olla kysymys joko muodostuvan kyynelnesteen liian alhaisesta määrästä tai sitten siitä, että kyynelnestettä muodostuu normaali määrä, mutta sen laatu on huono. Tällöin kyynelneste on liian vetistä eikä se suojele ja levity sarveiskalvon pinnalle normaalisti, vaan valuu ulos silmästä.

Syitä vuotaville silmille voi siis olla mm:

  • silmien ärtyminen ulkoisten tekijöiden vuoksi
  • kyynelnesteen liiallinen vetisyys
  • puutteellisesesti kehittyneet kyynelkanavat
  • tukossa olevan kyynelkanavat
  • ylimääräiset ripset
  • silmiin osuvat karvat

Silmäongelmissa herkästi eläinlääkärille

Silmien vuotaminen tulee pitkään jatkuessaan tarkastuttaa eläinlääkärillä, joko suoraan silmätarkastuseläinlääkärillä tai ensin omalla eläinlääkärillä, joka tarvittaessa lähettää eteenpäin spesialistille.

Silmäongelmien suhteen eläinlääkärin hoitoarvio kannattaa kysyä herkästi, joskus tilanne voi olla vakava tai kehittymässä vakavaksi. Hoitoa vaativia tapauksia ovat mm:

  • silmässä on verta tai silmä vuotaa verta
  • koira siristelee silmää tai silmä vaikuttaa kipeältä
  • koira hankaa/raapii silmäänsä
  • pupillit eivät reagoi valoon
  • silmässä on sameutta
  • silmässä on valonarkuutta
  • silmässä tai silmäluomessa on näkyvä haava

Mm. yllämainituissa tilanteissa ole herkästi yhteydessä eläinlääkäriin kiireellisyyden arvioimiseksi.

Samankaltaisia artikkeleita

Ihminen laittaa koiran tassuun sidettä
Haavojen ensiapu koiralla ja kissalla

Koiranomistajan perustaitoihin kuuluu haavojen ensiapu. Samat ohjeet pätevät sekä koirien että kissojen haavojen hoitoon. Oikeanlainen ensiapu ehkäisee pinnallisten haavojen tulehtumista ja estää syvempiä haavoja vuotamasta

Lue lisää »
Eläinlääkäri näyttää, kuinka koiralle annetaan ensiapua
Koiran ja kissan hätäensiapu

Hätäensiapu voi pelastaa koiran tai kissan hengen. Lue tästä artikkelista, millaista hätäensiapua erilaisissa tilanteissa tulee antaa. Ensiapu onnettomuuspaikalla Onnettomuuspaikalla on tärkeää käyttäytyä rauhallisesti. Auta loukkaantuneita

Lue lisää »
Kuvassa koiralle tehdään kuonosidettä.
Kuonositeen tekeminen koiralle

Loukkaantunut koira on lähes aina shokissa, jolloin se voi purra myös tuttujakin ihmisiä. Käsittele siis koiraa varoen. Ensiaputilanteita varten on hyvä tietää, kuinka tehdä koiralle

Lue lisää »

Varaa aika

Huomaathan, että kaikki aikamme eivät ole varattavissa nettiajanvarauksessa. Jos et löydä tarvitsemaasi palvelua, ole hyvä ja ota yhteyttä klinikkaan.