koiran kynsien leikkaaminen
Kirjoittaja
Omaeläinklinikka

Koiran kynsien leikkaaminen

Artikkelin sisältö

Kuinka monta kynttä koiralla on?

Koiralla on etutassuissa viisi kynttä, joista yksi sijaitsee ylempänä ranteen sisäsyrjällä (kannuskynsi). Takajaloissa on tyypillisesti neljä kynttä, joskin joillain koirilla on myös takana kannuskynnet. Myös kannuskynnet tulee muistaa leikata.

Miksi totuttaa koira kynsien leikkaamiseen?

Oikean mittaisilla kynsillä on mukava tassutella ja tassut saavat alustasta parhaan otteen. Liian pitkät kynnet voivat aiheuttaa sen, että koiran tassujen asento ei ole normaali ja varpaat vääntyvät vinoon – tällöin seurauksena voi olla kipua. Mikäli kynnet ovat pitkiä aikoja lyhentämättä, seurauksena voi olla myös raajojen asentovirheitä. Pentu kasvaa nopeasti, joten pennulle asentovirheet voivat kehittyä nopeamminkin.

Pitkäksi päässeet kynnet myös repeilevät ja lohkeilevat helpommin. Lohjenneen tai revenneen kynnen kuorikerros saatetaan joutua poistamaan rauhoituksessa eläinlääkärillä.

Sirppimäiseksi kasvamaan päässyt kannuskynsi on erityinen riskitekijä, koska se voi esimerkiksi metsälenkillä tarttua oksaan ja koko varvas voi pahimmillaan repeytyä.

Koiran kynsien leikkaaminen on myös hyvä hetki tarkastaa koiran tassujen kunto – mikäli tassut vaikuttavat aralta, tai havaitset tavanomaisesta poikkeavaa kannattaa olla yhteydessä eläinlääkäriin.

Miten usein koiran kynsien leikkaaminen on tarpeen?

Koiran kynsiä kannattaa leikata usein pentuiässä, koska nuoren koiran kynnet kasvavat yllättävän nopeasti. Tiheä leikkausväli takaa sen, ettei kynnen ydintuppi pääse kasvamaan pitkäksi. Pennun kynnet kannattaa leikata yhden viikon välein, aikuisen koiran kynsienleikkuuväli on hyvin yksilöllinen ja riippuu mm. rodusta ja siitä miten paljon harrastetaan kynsiä kuluttavaa liikuntaa. Ulkoillessa esimerkiksi asfaltti kuluttaa kynsiä tehokkaasti, joten leikattavaa ei välttämättä jää paljon.

Minkälaiset ovat hyvät kynsisakset?

Koiran kynsien leikkaamiseen käytetään ainoastaan eläimille tarkoitettuja kynsisaksia. Kynsisaksien kanssa ei kannata miettiä yhden tai kahden euron säästöä, vaan kannattaa hankkia sakset, jotka kestävät, ovat terävät ja tukevat. Mikäli kynsisakset ovat löysät, kynsi saattaa leikatessa katkeamisen sijaan vääntyä. Hyvälaatuiset kynsisakset leikkaavat ilman erityistä voimankäyttöä. Valitse pienelle koiralle pienet sakset ja isommalle koiralle vastaavasti isommat. Osassa kynsisaksista on stoppari, joka vähentää ylileikkaamisen riskiä.

Mikä on paras asento koiran kynsien leikkaamiseen?

Koiran kynsien leikkaamisen voi tehdä eri asennoissa ja siten kuin se itsestä ja koirasta tuntuu parhaalta. Koiraa ei pakoteta mihinkään asentoon vaan asennossa oleminen opetetaan vaiheittain. Monelle sopiva asento on se, että itse istuu lattialla ja koira makaa edessä kylkiasennossa. Pienen koiran voi opettaa myös makaamaan sylissä selällään omistajan jalkojen välissä, jolloin kynnet ovat näppärästi ylöspäin.

Koiran kynsien leikkaamiseen totuttaminen

Paras tapa kouluttaa koiraa tehtävään kuin tehtävään on tehdä useita mukavia ja palkitsevia kokemuksia. Mitä enemmän koiraa pakotetaan kynsien leikkaamiseen sitä enemmän se tulee toimenpidettä todennäköisesti myös vastustamaan. Koiran ollessa rento ja luottavainen kynnenleikkuu sujuu sekä koiran että omistajan kannalta miellyttävimmin ja helpoiten.

Kynsien leikkaamiseen totuttaminen kannattaa aloittaa siitä, että koiralle opetetaan, että kynsisakset ovat ihan kiva juttu. Aloita totuttelu pian pennun saapumisen jälkeen ja etene vaiheissa päivä kerrallaan. Harjoittele kynsien leikkaamista vain koiran ollessa rauhallinen, riehuvan pennun kynsien leikkaamisen harjoittelu tai leikkaaminen ei kannata. Jos itsellä on kiire tai hermostunut olo, kynsien leikkaaminen kannattaa siirtää toiseen kertaan.

Vaihe 1:

  • Ota muutamia kertoja esille kynsisakset ja anna pennulle nami jo pelkästä kynsisaksien näkemisestä.
  • Jos koiran kynsisaksista kuuluu voimakas napsahdus, voi olla hyvä idea totuttaa pentu tähän ääneen antamalla namipalkka napsahduksen jälkeen.

Vaihe 2:

  • Käsittele tassuja, varpaita ja kynsiä ilman kynsisaksia ja pidä tassuista kiinni kevyesti ilman kynsien leikkaamista.
  • Tuo kynsisakset lähelle kynsiä ja lopulta kosketa kynsisaksilla koiran kynttä ja palkitse namilla, kosketa kynttä jokaisesta jalasta ja palkitse jokaisen kosketuksen jälkeen namilla.
  • Hyvä harjoitustuokio on lyhyt ja tehokas.
  • Mikäli tämä vaihe jännittää koiraa, palaa vaiheeseen 1 ja kun vaihe sujuu mukavasti, voit edetä harjoituksessa.

Vaihe 3:

  • Nipsaise koiran kynnestä pieni palanen ja palkitse heti kun kynsi katkeaa.
  • Aluksi riittää, että leikkaat yhdestä tai kahdesta kynnestä vain kynnen terävän kärjen.
  • Toista tämä useammalle kynnelle eri aikoina. Mikäli tämä vaihe ei luonnistu hyvin, palaa edelliseen vaiheeseen. Kun tämä vaihe onnistuu koiran ollessa rento, etene seuraavaan vaiheeseen.

Vaihe 4:

  • Voit leikata kerralla koiran kaikki kynnet.
  • Muista namipalkinnon jatkaminen jokaisen kynnen jälkeen, niin kauan, että kynnen leikkaaminen on normaalia arkirutiinia.
  • Mikäli haasteita ilmenee, palaa aikaisempaan vaiheeseen.
  • Myöhemmässä vaiheessa palkkiona voi toimia hyvin esimerkiksi kaikkien kynsien leikkaamisen jälkeen annettava ruoka.

Mikäli koiralle on jo ehtinyt kehittyä negatiivinen suhtautuminen kynsien leikkaamiseen, kannattaa pyrkiä vastaehdollistamaan. Vastaehdollistamisessa on tarkoitus tehdä asiasta jälleen mukava ja pysyä koko ajan koiran mukavuusalueella. Tämä tarkoittaa, että kynsisaksiin totutellaan uudestaan ja kynsisakset yhdistetään mukavaan toimintaan. Voit laittaa kynsisakset aluksi vaikkapa ruokakupin viereen ruokailun ajaksi, tämän jälkeen voit edetä edellä mainittujen vaiheitten mukaan, mutta etene erityisen hitaasti.

Kuinka paljon koiran kynttä pitää leikata

Koiran kynnen sisällä on ydin, jossa on verisuonia ja hermoja, ja tämän takia kynttä tulee leikata vähän kerrallaan. Varsinkin tummasta kynnestä on vaikea nähdä ydintä päältäpäin, jolloin pikkuhiljaa etenemisestä on erityisesti hyötyä. Leikkaa kynnestä kapeita siivuja kerrallaan, ja lopeta leikkaaminen kun näet kynnen sisällä mustan pisteen (= kynnen ydin). Huom! Tummasta kynnestä poiketen vaaleassa kynnessä ydin näkyy vaaleanpunaisena.

Mikäli kynsi on päässyt kasvamaan pitkäksi, leikkaa kynttä tiheämmin, jolloin ydin vetäytyy. Hyvä valaistus auttaa usein näkemään ytimen.

Mitä tapahtuu, jos leikkaa kynnen ytimeen

Jos kynttä leikkaa ytimeen saakka, kynsi alkaa vuotamaan verta. Mikäli vuoto on runsasta eikä se tyrehdy 15 minuutin sisällä, ota yhteys eläinlääkäriin. Ensiapuna voit painaa vuotavaa kynttä muutaman minuutin ajan, voit myös kokeilla auttaako kylmällä tyrehdyttäminen.

Mikäli leikkaat kynnen ytimeen, älä itse hätäänny, niin koirakaan ei hätäile turhan takia. Koiralle aiheutuva kipu on ohimenevää ja koira unohtaa tapahtuman hyvin nopeasti. Välittömästi ylileikkaamisen jälkeen annettu runsas palkinto vaimentaa negatiivista kokemusta.

Tarvitsetko apua koiran kynsien leikkaamisessa?

Mikäli kynsienleikkuun kanssa tulee ongelmia tai et halua leikata itse kynsiä, niin leikkaamme koirasi kynnet puolestasi hoitajakäynnillä tai muun eläinlääkärikäynnin yhteydessä. Kynsien leikkauttamista eläinlääkäriasemalla kannattaa harkita erityisesti, kun kynnet ovat pahasti ylikasvaneet tai anturoiden sisään kasvaneet.

Syyllisyyttä siitä, ettei itse saa leikattua koiran kynsiä, on turha tuntea. Kynsien leikkaaminen varsinkin ensimmäisellä kerralla on haasteellista meistä useimmille, me autamme sinua mielellämme.

Samankaltaisia artikkeleita

Kultaisennoutajan pentu makaa lattialla vaalealla matolla.
Koiran sirutus ja koirarekisteri

Koirien mikrosirutus ja rekisteröiminen Ruokaviraston ylläpitämään koirarekisteriin on Suomessa jatkossa pakollista. Koirarekisteri aukeaa lähiaikoina ja Ruokavirasto tiedottaa tarkasta ajankohdasta. Oman koiran sirutus kannattaa kuitenkin hoitaa

Lue lisää »
Koira lepää lahjojen vieressä. Takana joulukuusi.
Joulu koiran kanssa

Haluatko tehdä joulusta erityisen myös koirallesi? Paras lahja koiralle on, että se pääsee viettämään aikaa yhdessä sille rakkaiden ihmisten kanssa ja tekemään koiramaisia asioita. Koira

Lue lisää »
Retkeily koiran kanssa

Retkeily ja vaellus tuottavat iloa sekä ihmisille että karvaisille ystävillemme. Huolehdi kuitenkin ennen pitkää vaellusta, että koirasi on tottunut kulkemaan pitkiä päivämatkoja. Lue lisää vaellukseen

Lue lisää »
Minimoi lemmikkien grillikauden riskit

Kesän lähestyessä on ajankohtaista kerrata grillikauden herkkujen aiheuttamat vaarat lemmikeille! Ole tarkkana ruuantähteiden ja roskien hävityksessä, sillä suurin osa grilliherkuista ei sovellu lemmikkien ravinnoksi, grilliherkkujen

Lue lisää »

Varaa aika

Kaikki aikamme eivät ole varattavissa nettiajanvarauksessa. Soita meille, jos et löydä etsimääsi käyntisyytä tai jos käynnille on useita syitä. Näin saamme varattua lemmikillesi sopivan ajan.