koira sohvalla
Kirjoittaja
Sanna
Hilasvuori
Eläinlääkäri, ell

Koiran haimatulehdus

Artikkelin sisältö

Haima on tärkeä elin, joka tuottaa ravintoaineita hajottavia ruoansulatusentsyymejä ruoansulatuskanavaan ja hormoneja verenkiertoon.  Haima sijaitsee koiran vatsaontelon etuosassa, mahalaukun takana. 

Haimatulehdus, jota voidaan kutsua myös pankreatiitiksi, on koirilla kohtalaisen yleinen vaiva, jonka oireet ovat hyvin vaihtelevia.

Koiran haimatulehduksen oireet

Tyypillisimpiä oireita ovat oksentelu ja vatsakipu sekä nestehukka. Näiden lisäksi esiintyy väsymystä, kuumetta ja ripulia.

Haimatulehdusta on kahta eri muotoa, akuuttia ja kroonista. Akuutissa haimatulehduksessa oireet alkavat äkisti ja voivat olla todella voimakkaita ja vakavia, kroonisessa muodossa oireet voivat olla huomattavasti lievempiä ja vaihtelevia, tai koirat voivat olla jopa oireettomia.

Mistä haimatulehdus johtuu?

Haimatulehdus johtuu haiman tuottaman entsyymin, trypsiinin, ennenaikaisesta aktivoitumisesta, joka johtaa haimakudoksen vahingoittumiseen ja kuolioitumiseen.

Varsinaista syytä haimatulehdukselle ei tiedetä, mutta riskitekijöinä pidetään mm. ylipainoa ja rasvaista ruokaa. Myös jotkin lääkeaineet voivat olla haimatulehduksen taustalla. Lisäksi mekaaninen ärsytys, kuten onnettomuus, jossa vatsaan kohdistuu isku, voi laukaista tulehduksen.

Akuutista haimatulehduksesta kärsivät koirapotilaat ovat useimmiten keski-ikäisiä. Joillakin yksilöillä on sairaudelle perinnöllinen alttius, sillä tietyt rodut, esimerkiksi kääpiösnautseri ja terrierit, ovat muita alttiimpia haimatulehdukselle. Tietyillä roduilla, kuten cockerspanielilla, on puolestaan perinnölinen alttius sairastua krooniseen haimatulehdukseen. Lisäksi jotkin hormonaaliset sairaudet, kuten kilpirauhasen vajaatoiminta, lisäävät riskiä vakavalle haimatulehdukselle. 

Miten koiran haimatulehdus diagnosoidaan?

Haimatulehduksen diagnosointi vaatii huolellista yleistutkimusta ja verinäytteiden tutkimista. Verinäytteellä selvitetään elimistön yleistilaa ja suljetaan pois muita ongelmia oireiden taustalla. Verinäytteestä tutkitaan myös haimalipaasi- eli cPL-arvo, joka kohoaa haimatulehduksen aikana. Ultraäänilaitetta voidaan käyttää sairauden diagnoisoinnissa, mutta haimatulehduksen aiheuttamien muutosten havaitseminen vaatii usein korkealaatuisen ultraäänilaitteen ja kokeneen ultraajan. Röntgentutkimusta voidaan joskus käyttää suljettaessa pois muita oireiden aiheuttajia, kuten ruoansulatuskanavan vierasesineitä.

Joissain tapauksissa haimatulehdus voidaan diagnosoida koepaloilla ja tämä onkin tehokas tapa diagnoosin saamiseksi. Koepalojen otto on kuitenkin toimenpide, jota ei voida suorittaa kovin huonokuntoiselle potilaalle, joten potilaan vointi on saatava kohenemaan ennen koepalojen ottoa.

Koiran haimatulehduksen hoito

Vakavimmin oireilevat haimatulehduspotilaat saattavat tarvita sairaalahoitoa. Haimatulehduksen hoito perustuu nestehoitoon, kipulääkitykseen sekä oksennuksen ja pahoinvoinnin estoon. Nestetystarve arvioidaan potilaan yleisen voinnin, yleistutkimuksen ja verinäytteiden perusteella. Kipulääkkeeksi suositellaan usein opioidikipulääkettä, sillä tulehduskipulääkkeiden sivuvaikutukset voivat heikentää koiran vointia entisestään.  Oksennuksen- ja pahoinvoinninestolääkettä annetaan usein ensin injektiona ja oksentelun loputtua lääkitystä jatketaan suun kautta. Joissain tapauksissa käytetään edellisten lisäksi myös mahansuojalääkitystä.

Antibiootille ei haimatulehduksessa pääsääntöisesti ole tarvetta, sillä kyseessä on hyvin harvoin bakteeritulehdus. Ennaltaehkäisevää antibioottilääkitystä ei suositella mahdollisen antibioottiresistenssin kehittymisen vuoksi. 

Kroonisen haimatulehduksen hoito vaihtelee oireiden mukaan. Jos haimatulehduksen taustalla uskotaan olevan selkeä altistava tekijä, se pyritään poistamaan. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi koiran lääkkeen vaihtoa. Tarvittaessa myös kroonisesta haimatulehduksesta kärsiville potilaille käytetään kipulääkitystä ja oksennuksen- ja pahoinvoinninestolääkitystä.

Haimatulehduspotilaille tarjottavan ruoan tulee olla vähärasvaista ja helposti sulavaa. Myös rasvaisia makupaloja ja muita herkkuja tulee välttää, sillä ruoan rasvapitoisuuden olisi hyvä pysyä mahdollisimman tasaisena. Jos potilaalla on todettu suurentunut veren triglyseridipitoisuus, on ruoan vähärasvaisuuteen kiinnitettävä erityistä huomiota.

Koiran haimatulehdus – ennuste

Haimatulehdukseen sairastuneen koiran ennuste riippuu oireiden vakavuusasteesta. Lieväoireiset koirat toipuvat normaalisti hyvin, ja jos hoito päästään aloittamaan ajoissa, on ennuste toipumiselle luonnollisesti parempi. Joissain tapauksissa akuutti haimatulehdus voi johtaa krooniseen haimatulehdukseen. Krooninen haimatulehdus voi puolestaan johtaa haiman vajaatoimintaan tai siitä voi seurata diabetes. Haiman vajaatoimintaa voidaan hoitaa päivittäisellä suun kautta tarjottavalla entsyymivalmisteella.

Samankaltaisia artikkeleita

Kultaisennoutajan pentu makaa lattialla vaalealla matolla.
Koiran sirutus ja koirarekisteri

Koirien mikrosirutus ja rekisteröiminen Ruokaviraston ylläpitämään koirarekisteriin on Suomessa jatkossa pakollista. Koirarekisteri aukeaa lähiaikoina ja Ruokavirasto tiedottaa tarkasta ajankohdasta. Oman koiran sirutus kannattaa kuitenkin hoitaa

Lue lisää »
Koira lepää lahjojen vieressä. Takana joulukuusi.
Joulu koiran kanssa

Haluatko tehdä joulusta erityisen myös koirallesi? Paras lahja koiralle on, että se pääsee viettämään aikaa yhdessä sille rakkaiden ihmisten kanssa ja tekemään koiramaisia asioita. Koira

Lue lisää »
Retkeily koiran kanssa

Retkeily ja vaellus tuottavat iloa sekä ihmisille että karvaisille ystävillemme. Huolehdi kuitenkin ennen pitkää vaellusta, että koirasi on tottunut kulkemaan pitkiä päivämatkoja. Lue lisää vaellukseen

Lue lisää »
Minimoi lemmikkien grillikauden riskit

Kesän lähestyessä on ajankohtaista kerrata grillikauden herkkujen aiheuttamat vaarat lemmikeille! Ole tarkkana ruuantähteiden ja roskien hävityksessä, sillä suurin osa grilliherkuista ei sovellu lemmikkien ravinnoksi, grilliherkkujen

Lue lisää »

Varaa aika

Kaikki aikamme eivät ole varattavissa nettiajanvarauksessa. Soita meille, jos et löydä etsimääsi käyntisyytä tai jos käynnille on useita syitä. Näin saamme varattua lemmikillesi sopivan ajan.