Jos kissataloudessa asuvalla henkilöllä on korontartunta ja saman talouden kissalla on hengitystieoireita tai ruuansulatuskanavan oireita (esim. oksentelua ja ripulia) olethan yhteydessä klinikalle ennen ajan varaamista.
Koira haistelee aktivointipeliä ja etsii ruokaa
Kirjoittaja
Omaeläinklinikka

Koiran aktivointi – 5 helppoa aktivointipeliä

Artikkelin sisältö

Koiran aktivointi tarkoittaa kaikkea sellaista toimintaa, joka haastaa koiraa käyttämään aivojaan. Koiran ruokinta on helppo muuttaa aktivoivaksi hetkeksi erilaisilla aktivointipeleillä ja leikeillä, joissa koira joutuu käyttämään hajuaistiaan ruoan löytämiseksi.

Koiran tärkein aisti on hajuaisti. Siksi haisteleminen ja hajujen perässä kulkeminen on osa koiran lajityypillistä käytöstä. Jos koira ei pääse toteuttamaan sille tyypillistä käytöstä, koira voi turhautua ja stressaantua. Pahimmassa tapauksessa nämä voivat johtaa käytöshäiriöihin. Aktivointi ja virikkeet voivat auttaa vähentämään myös jo syntyneitä käytöshäiriöitä.

Koiran aktivointi ruoan avulla on monille tuttu tapa luoda uusia virikkeitä kotiympäristöön. Koiralle voi ostaa monia erilaisia aktivointileluja, mutta niitä on helppo rakentaa itse kotoa löytyvistä tarvikkeista.

Kokeilemalla voit selvittää, millaiset lelut ja tehtävät innostavat koiraasi parhaiten. Jos jätät aktiivisuusleluja koiran ratkaistaviksi ollessasi itse poissa kotoa, varmista lelujen turvallisuus. Niistä ei saa irrota osia tai palasia, joita koira voi nielaista.

Tässä viisi vinkkiä aktiivisuuspelien rakentamiseen kotoa löytyvillä tavaroilla.

Kätkö tyhjästä vessapaperirullasta

Tyhjät vessapaperi- ja talouspaperirullat sopivat täydellisesti herkkujen piilottamiseen. Rullien sisään voi laittaa vaikkapa maapähkinävoita tai muuta herkkua, jonka koira saa nuolla rullan sisältä. Tavoitteena on, että koira joutuu näkemään vaivaa herkun saamiseksi.

Rullien sisään voi laittaa myös raksuja. Taita silloin rullan päädyt kiinni, jolloin koira joutuu repimään rullan auki syödäkseen herkun.

Jos annat koiralle ihmisille tarkoitettuja ruokia, varmista niiden olevan koiralle turvallisia ja terveellisiä. Esimerkiksi suklaata sisältävä maapähkinävoi on koiralle myrkyllistä. Vältä myös makeutetun maapähkinävoin antamista koiralle. Lue lisää koiralle myrkyllisistä ruuista tästä.

Herkut piiloon muffinivuokaan

Laita koiran ruokaa tai herkkuja muffinivuokaan ja peitä jokainen vuoan kuppi tennispallolla. Jos käytät pieniä palloja, varmista, ettei koira pysty nielaisemaan palloja.

Koiran täytyy hoksata, että se pääsee käsiksi ruokaan siirtämällä pallot pois tieltä. Voit vaikeuttaa tehtävää laittamalla herkkuja vain osaan muffinivuoan kupeista.

Pahvilaatikot ja jugurttipurkit uusiokäyttöön

Voit haastaa koiraa käyttämään hajuaistiaan piilottamalla ruokaa pahvilaatikkoihin ja jogurttipurkkeihin. Aloita laittamalla yhteen laatikkoon herkkuja. Laita herkkulaatikko sekä tyhjiä laatikoita ja purkkeja lattialle koiran haisteltaviksi.

Kun koira löytää herkkua sisältävän laatikon helposti, voit levittää laatikot ympäri asuntoa. Tämä antaa koiralle lisähaastetta. Tehtävää voi vaikeuttaa myös lisäämällä tutkittavien laatikoiden ja purkkien määrää.

Herkkuja pallomereen

Ripottele kuivamuonaa muoviseen lasten uima-altaaseen ja täytä allas palloilla. Altaan sijasta voi käyttää myös isoa vatia tai pahvilaatikkoa ja pallot voi korvata vaikkapa kauhoilla tai muovipurkeilla. Tällainen tehtävä antaa koiralle haastetta tavalliseen ruokintaan verrattuna, sillä pallot tai kauhat siirtelevät raksuja paikasta toiseen.

Käsipyyhesolmu

Aseta herkkuja tai kuivaruokaa käsipyyhkeen keskelle. Sido pyyhkeen pitkät päädyt toisiinsa niin, että herkut jäävät pyyhkeen keskelle. Tämä on yksinkertainen tapa rakentaa aktivointilelu, joka kuitenkin vaatii koiralta ongelmanratkaisukykyä. Solmun avaaminen tassuilla on yllättävän haastavaa.

Tehtävää voi vaikeuttaa sitomalla useita pyyhkeitä kiinni toisiinsa ketjuksi. Laita herkkuja jokaisen käsipyyhkeen sisään.

Samankaltaisia artikkeleita

Corgi istuu maassa ja katsoo omistajaansa
Koirapennun koulutus ehkäisee vaaratilanteita

Koiranpennun koulutus on hyvä keino vahvistaa omaa suhdetta uuteen karvaiseen perheenjäseneen. Riittävällä koulutuksella varmistat myös, että pennusta kasvaa hyvä koirakansalainen. Panosta koiranpennun koulutuksessa perustottelevaisuuden hyvään

Lue lisää »
Koiranpentu lähikuvassa, katsoo kameraan
5 faktaa koiranpennuista

Kuinka koiranpentu kehittyy ja millaista hoitoa pieni pentu tarvitsee? Kun ymmärrät koiranpennun kehityksen eri vaiheet, tiedät mitä odottaa ja pystyt huomioimaan sen tarpeet. Näin koiranpennusta

Lue lisää »
Jackrusselinterrieri juoksee järven jäällä keppi suussaan
Hypotermia koiralla

Hypotermia eli alilämpöisyys voi pahimmillaan aiheuttaa koiralle jopa pysyviä vauriota. Hypoterminen koira kannattaa siis aina tuoda eläinlääkärin tarkistettavaksi. Koiran normaali ruumiinlämpö on 38–39 astetta. Jos

Lue lisää »

Varaa aika

Huomaathan, että kaikki aikamme eivät ole varattavissa nettiajanvarauksessa. Jos et löydä tarvitsemaasi palvelua, ole hyvä ja ota yhteyttä klinikkaan.