Kani lemmikkinä
Kirjoittaja
Omaeläinklinikka

Kani lemmikkinä

Artikkelin sisältö

Harkitsetko kanin hankkimista? Ennen kanin ottamista on hyvä tietää, millaista päivittäistä hoitoa kanit vaativat, mitä kanit syövät ja miten ne käyttäytyvät. 

Kanit ovat suloisia ja pörröisiä lemmikkejä. Niiden hoitaminen vaatii omistajalta perehtyneisyyttä kanien tarpeisiin, joten ne eivät ole pienestä koostaan huolimatta yhtä helppoja lemmikkejä kuin yleisesti ajatellaan. Siksi kanin hoitamista ei saa jättää kokonaan lapsen vastuulle. 

Eri kanirodut poikkeavat toisistaan siinä, kuinka seurallisia ne ovat. Ennen kanin hankkimista kannattaa selvittää, mitkä rodut sopivat kaikkein todennäköisimmin esimerkiksi estehyppyharrastukseen tai sisäkaneiksi.  

Kanit elävät hyvin hoidettuina ja terveinä usein 6–8 vuotta. Jotkin yksilöt voivat elää jopa 10 vuotta. 

Kanin liikunta 

Kanit tarvitsevat tilaa liikkua, sillä liikunnan puute voi aiheuttaa lihomisen lisäksi esimerkiksi tassun pohjan tulehduksia tai käytöshäiriöitä.  

Ihannetilanteessa kani saa liikkua mahdollisimman paljon vapaana sisätiloissa samaan tapaan kuin kissat ja koirat. Kanin on vähintäänkin päästävä liikkumaan vapaasti useamman tunnin ajan päivässä. Minkään eläimen ei kuulu joutua elämään häkissä jatkuvasti.

Vaikka kani viettäisi suurimman osan ajasta vapaana, sille täytyy hankkia aitaus tai häkki, jossa se voi tehdä tarpeensa ja olla esimerkiksi yöllä tai silloin, kun sitä ei voi valvoa. 

Koti kanille sopivaksi 

Kodin muokkamiseen kanille sopivaksi kannattaa nähdä vaivaa, se palkitsee. Näin takaat kanille onnellisemman elämän. Estä kanin pääsy vaarallisiin paikkoihin, kuten sähköjohtoihin. Kanien liikkumista helpottaa, jos lattialla on liukumattomia mattoja. Ne estävät kaneja liukastelemasta ja tekevät liikkumisesta miellyttävämpää.

Saaliseläiminä kanit tuntevat olonsa turvalliseksi pesäkoloa muistuttavissa paikoissa. Erilaiset putket ja laatikot toimivat hyvin tähän tarkoitukseen. Kotiin on hyvä laittaa kania varten useampi pesäpaikka. 

Luonnossa kaneilla on eri toiminnoille omat paikkansa: ne nukkuvat yhdessä paikassa, syövät toisessa ja tekevät tarpeensa kolmannessa paikassa. Myös kotona esimerkiksi nukkumapaikan, ruoan sekä vessalaatikon voi sijoittaa eri paikkoihin. 

Kanit on mahdollista opettaa sisäsiisteiksi ja suurin osa kaneista oppiikin käyttämään vessalaatikkoa. Kanien vessalaatikossa voi käyttää esimerkiksi kuivikkeeksi tarkoitettua haapahaketta tai puupellettejä.

Ulkoilua varten kani kannattaa totuttaa valjaisiin. Pelästyessään kani saattaa riuhtaista itsensä irti valjaista ja satuttaa itsensä, joten sitä ei saa jättää yksin ulkoilemaan. 

Vaihtoehtoisesti kani voi ulkoilla pihalle laitetussa häkissä. Silloin tulee huomioida, että lämpötila ei ole liian kuuma tai kylmä kanin ulkoillessa (n. 15 – 20 astetta on sopiva). Kanit ovat myös eteviä kaivamaan, joten häkin alareunan tulee olla tarpeeksi syvällä maassa. 

Kanin ruokavalio 

Kuiva lehtevä heinä on kanien pääasiallista ruokaa, minkä tulisi muodostaa noin 90 prosenttia kanin ruokavaliosta. Hyvälaatuisessa kuivassa heinässä on vihreitä korsia ja se tuoksuu ihmisenkin mielestä tuoreelta. Heinän rouskuttaminen kuluttaa kanin hampaita, mikä auttaa niitä pysymään terveinä. Kuivaa heinää ja vettä tulee olla jatkuvasti saatavilla, myös kantokopassa olessaan.

Heinän lisäksi kaneille voi antaa täysrehupellettejä sekä pieniä määriä tuoreita yrttejä, juureksia, vihanneksia ja joitakin ulkoa löytyviä kasveja. Sopiva määrä pellettejä on noin 2-4 prosenttia kanin ihannepainosta päivässä. 

Vihreät lehtevät vihannekset, kuten salaatit, sopivat kaneille hyvin. Sokeripitoisia vihanneksia ja hedelmiä voi antaa kaneille vain herkkuina. Ulkoa kerättävistä kasveista niille sopivat ruoho, voikukka, vadelman lehdet, omenapuun oksat sekä pajun oksat. Sisään tuotujen oksien nakertaminen ja niiden uudet maut aktivoivat kaneja. 

Kaupasta ostetut yrtit ja kasvikset sekä ulkoa kerätyt kasvit täytyy puhdistaa mullasta ennen kuin niitä antaa kanille eivätkä ne saa olla jäisiä. 

Kanit rakastavat herkkuja, kuten porkkanaa, hedelmiä, marjoja ja viljatuotteita. Kanien ruoansulatus on kuitenkin sopeutunut ottamaan kanin tarvitsemat ravintoaineet kuivasta ja vaikeasti sulavasta heinästä. Liian suuri määrä muita ruoka-aineita sekoittaa kanin suolistomikrobien toiminnan, minkä vuoksi omistajan tulee antaa kanilleen vain vähän herkkuja.

Kanien päivittäinen hoito 

Kanien hyvinvoinnin kannalta tärkeintä on pitää huolta siitä, että ravintoa on jatkuvasti tarjolla. Kanit syövät lähes koko hereillä olo aikansa, joten heinää tulee olla saatavilla koko ajan.

Myös vettä tulee olla saatavilla koko ajan ja se täytyy vaihtaa päivittäin. Kaneille veden voi laittaa tavalliseen juomakuppiin. Huonosti sulavan ruokavalionsa takia kanit juovat kokoonsa nähden paljon vettä, jopa yhden desilitran jokaista painokiloa kohden.  

Kanin häkki ja vessalaatikko tulee siivota säännöllisesti. Vessalaatikon siivoaminen voi olla tarpeellista jopa päivittäin. 

Lisäksi kanin vointia tulee tarkkailla päivittäin. Omistajan tulee kiinnittää huomiota hampaiden, ihon ja turkin kuntoon, ulostamiseen sekä käyttäytymiseen. Muutokset edellä mainituissa asioissa voivat olla merkki jostakin sairaudesta tai siitä, että joko hoito tai ruokavalio kaipaa muutosta.

Kanin käyttäytyminen 

Kanit osoittavat kiintymystä ihmisiin tulemalla lähelle ja nuolemalla. Kanin on hyvä antaa tehdä aloite siitä, milloin se haluaa tulla silitetyksi ja milloin se taas haluaa olla rauhassa. Rento kani narskuttelee hiljaa hampaita silittäessä. 

Ihminen ei koskaan voi korvata toisen kanin seuraa. Laumaeläiminä ne kaipaavat toistensa seuraa ja siksi on suositeltavaa, että kaneja hankitaan lemmikiksi kerrallaan vähintään kaksi. 

Tyytyväisen kanin tunnistaa siitä, että se on rento. Se uskaltaa nukkua ihmisen seurassa tai saattaa pitää silmiään vain puoliksi auki. Rento kani saattaa myös maata kyljellään, mikä on osoitus siitä, että kani tuntee olonsa turvalliseksi.  

Naaraskaneilla voi olla voimakasta reviirikäyttäytymistä. Erityisesti leikkaamattomat naaraskanit voivat puolustaa omaa paikkaansa aggressiivisesti, ja reviirikäyttäytyminen pahenee kiiman aikana. Silloin kani saattaa yrittää purra lähestyviä ihmisiä jalkoihin. Reviirin puolustaminen usein vähenee huomattavasti sen jälkeen, kun kani on leikattu eli steriloitu. 

Parhaiten kanit tulevat toimeen uros ja naaras pareina, jolloin on tärkeää, että ainakin toinen on leikattu. Myös naaraskanit viihtyvät keskenään, jos ne ovat samasta poikueesta.   

Milloin kanin kanssa eläinlääkäriin? 

Luonnossa kanit ovat saaliseläimiä ja pedot saalistavat erityisesti sairaita tai huonovointisia yksilöitä. Siksi kanit piilottavat stressinsä taitavasti ja niistä on vaikeaa havaita sairauden oireita. Äänekäs hampaiden narskutus kertoo, että kanilla on kipuja. 

Vähäisetkin muutokset kanien käyttäytymisessä, kuten vaikkapa ruokahalun heikentyminen tai aktiivisuuden vähentyminen, ovat usein merkkejä siitä, että kani ei voi hyvin. Jos kanin käytös muuttuu tavalliseen käytökseen verrattuna, on aina hyvä ottaa yhteyttä eläinlääkäriin. Kanin vointi tulee tarkistuttaa eläinlääkärissä hyvin pienellä kynnyksellä.

Suomessa kanit suositellaan rokotettavaksi RHD-verenvuotokuumetta sekä myksomatoosia vastaan. RHD voi tarttua ulkoa tuodun ruoan välityksellä, ja myksomatoosi leviää hyönteisten välityksellä. Siksi rokotteet ovat tärkeitä myös niille kaneille, jotka viettävät aikaa vain sisällä.  

Syömättömyys on kaneilla yleisin merkki jostakin sairaudesta. Kanien suoliston toimista hidastuu lyhyenkin paastoamisen jälkeen, minkä vuoksi syömättömyyteen tulee reagoida heti. Jos kani on syömättä 8—12 tuntia, se tarvitsee välittömästi eläinlääkärin hoitoa. Jo lyhyempikin aika syömättä on kaneilla huolestuttavaa. Syömättömyyden lisäksi on tärkeää reagoida siihen, jos kani ei papanoi tavalliseen tapaan. Lue lisää kanin syömättymyydestä tästä linkistä: Kani ei syö.

Kasvainsairaudet ovat kaneilla yleisiä. Lähes kaikki leikkaamattomat naaraskanit saavat kohtukasvaimia jossakin vaiheessa elämäänsä. Kohdun poistaminen ehkäisee kasvaimien syntymistä, minkä vuoksi kaikki naaraskanit on suositeltavaa leikata. Myös uroskanit kannattaa kastroida, sillä se vähentää merkkailua ja ehkäisee kivessyöpää.

Muita kaneille yleisiä sairauksia ja eläinlääkärikäynnin syitä ovat erilaiset ihovaivat, hengitysvaivat, virtsavaivat sekä loiset. Loiset voivat aiheuttaa kaneille kutinaa, ihon hilseilyä ja paksuuntumista, karvanlähtöä, jotka saavat kanin raapimaan korviaan ja  ravistelemaan päätään tavallista useammin. 

Samankaltaisia artikkeleita

Melli-kani
Kanin sterilisaatio

Kanin sterilisaatio on toimenpide, jossa kanin kohtu sekä munasarjat poistetaan kirurgisesti. Toimenpiteen jälkeen kani ei pysty enää lisääntymään. Kanin sterilisaatio ehkäisee kohtukasvaimia Sterilisaatiolla on kanille

Lue lisää »

Varaa aika

Kaikki aikamme eivät ole varattavissa nettiajanvarauksessa. Soita meille, jos et löydä etsimääsi käyntisyytä tai jos käynnille on useita syitä. Näin saamme varattua lemmikillesi sopivan ajan.