Jos kissataloudessa asuvalla henkilöllä on korontartunta ja saman talouden kissalla on hengitystieoireita tai ruuansulatuskanavan oireita (esim. oksentelua ja ripulia) olethan yhteydessä klinikalle ennen ajan varaamista.

Virallinen selkäröntgen

Koira on mahdollista tuoda selkäröntgeniin 1 vuoden ikäisenä, jolloin kennelliitto myöntää lausunnon synnynnäisistä selkämuutoksista.  2 vuotta täyttäneelle koiralle tehdyn tutkimuksen pohjalta lausunto annetaan myös muista selkämuutoksista. Röntgeniä varten koira rahoitetaan siten, että koira pysyy oikeassa asennossa kuvauksen ajan.

Varaa aika

Huomaathan, että kaikki aikamme eivät ole varattavissa nettiajanvarauksessa. Jos et löydä tarvitsemaasi palvelua, ole hyvä ja ota yhteyttä klinikkaan.