Koiran sterilisaatio

Koirien yleisimpiin kasvainsairauksiin kuuluvat maitorauhaskasvaimet ovat huomattavasti harvinaisempia narttukoirilla, jotka on sterilisoitu ennen ensimmäisiä tai toisia juoksujaan. Myöhemmällä iällä tehdyn sterilisaation ei ole todettu vähentävän maitorauhaskasvainten riskiä. Sterilisaatio myös ennaltaehkäisee kohtutulehdusta. Anestesiariskin vuoksi Omaeläinklinikalla ei tehdä sterilointeja alle 4 kk ikäisille pennuille.

Sterilisaatioleikkauksen aikaan nartun terveydentilan tulisi olla mahdollisimman hyvä. Poikkeustapauksia lukuun ottamatta sterilisaatio pyritään ajoittamaan koiran juoksujen väliin niin, että edellisistä juoksuista olisi kulunut noin kolme kuukautta. On toivottavaa, ettei koiralla olisi valeraskautta leikkauksen aikaan.

Varaa aika

Kaikki aikamme eivät ole varattavissa nettiajanvarauksessa. Soita meille, jos et löydä etsimääsi käyntisyytä tai jos käynnille on useita syitä. Näin saamme varattua lemmikillesi sopivan ajan.