Iho- ja korvasairaudet, dermatologia

Ihosairauksien taustalla on monia syitä ja toisinaan potilaalla on useampiakin ongelmia samanaikaisesti. Tavallisimmin lemmikkien iho-oireiden taustalla ovat esim.

  • erilaiset bakteerien tai hiivan (harvinaisemmin sienten) aiheuttamat ihotulehdukset
  • ulkoloiset: esimerkiksi täi, kapi, hilsepunkki ja sikaripunkki
  • hormonaaliset häiriöt
  • allergiset ja atooppiset oireet ja ihon toimintahäiriöt
  • korvien rakenteelliset ongelmat
  • autoimmuunisairaudet

Ihotaudeissa diagnoosin tekeminen vaatii huolellisen esitietojen keräämisen ja yleistutkimuksen. Tärkeitä esitietoja ovat mm. eläimen ikä ja rotu sekä ruokavalio, elinympäristö sekä aiemmat oireet, lääkitykset ja hoitokokeilut. Diagnoosi vaatii ihomuutosten tutkimista, usein raape- ja pintanäytteitä sekä karvanäytteitä (trikogrammi). Diagnoosi saattaa edellyttää myös muita tutkimuksia kuten verinäytteitä, sieni- tai bakteeriviljelyn tekemistä tai koepalojen tutkimista.

Usein hoito voidaan aloittaa heti oireiden perusteella, mutta mikäli vaiva on toistuva ja krooninen oireille pyritään etsitään taustasyy ja lopullinen diagnoosi auttaa huomattavasti hoidon onnistumisessa. Hoito perustuu välittömien oireiden, kuten kutinan ja ihotulehduksen hoitoon, sekä niille mahdollisesti altistavan sairauden hoitoon. Usein hoidon osana on lääkekuuri, lääkeshampoopesut sekä paikallishoitovalmisteet. Hoitoon voidaan yhdistää tarvittaessa ihon kuntoa tukevia lisäravinteita, kuten rasvahappoja.

Iho-oireiden hoitona saattaa olla syystä riippuen esimerkiksi ruokavalio, siedätyshoito, kastraatio (hormonaalisissa häiriöissä). Ihosairauksien hoidossa pitkäaikainen hoito ja seuranta on usein tarpeen. Hoidon onnistumisen kannalta oleellista on hyvä hoitosuhde eläinlääkärin ja omistajan välillä ja sitoutuminen hoitoon.

Iho- ja korvasairaudet, dermatologia

Ihosairauksien taustalla on monia syitä ja toisinaan potilaalla on useampiakin ongelmia samanaikaisesti. Tavallisimmin lemmikkien iho-oireiden taustalla ovat esim. erilaiset bakteerien tai hiivan (harvinaisemmin sienten) aiheuttamat

Lue lisää »

Korvahuuhtelu videoskoopilla

Videoskooppiavusteinen korvahuuhtelu mahdollistaa korvien erittäin hyvän puhdistamisen. Toimenpiteessä korvaan mennään huuhtelupäällä varustetulla kameralla. Kamera on erittäin tarkka ja sillä erottaa pienimmätkin yksityiskohdat.

Lue lisää »

Korvahuuhtelu

Korvahuuhtelun tarkoitus on poistaa korvavahaa, tulehduksen aiheuttamaa märkää tai pienemmät vierasesineet. Korvahuuhtelu tehdään ruiskuttamalla korvakäytävään lämmintä keittosuolaliuosta ylimääräisten eritteiden tai esineiden poistamiseksi. Korvahuuhtelu tehdään nukutuksessa.

Lue lisää »

Korvien videoskooppitähystys

Videoskooppitähystyksen etuna perinteiseen korvatutkimukseen on se, että eläinlääkäri pääsee tutkimaan korvan erittäin tarkasti ja eläinlääkäri kykenee havaitsemaan siten pienimmätkin muutokset. Samalla eläinlääkärillä on mahdollisuus ottaa

Lue lisää »

Yleiseläinlääkärin vastaanotto

Yleiseläinlääkäri on eläinten terveyden asiantuntija. Hän on perehtynyt laajalti eri eläinlajien terveyden- ja sairaudenhoitoon. Yleiseläinlääkärin puoleen voi kääntyä kaikissa vaivoissa, tarvittaessa hän ohjaa jatkotutkimuksiin tai

Lue lisää »

Varaa aika

Kaikki aikamme eivät ole varattavissa nettiajanvarauksessa. Soita meille, jos et löydä etsimääsi käyntisyytä tai jos käynnille on useita syitä. Näin saamme varattua lemmikillesi sopivan ajan.