Lemmikin myrkytykset
Kirjoittaja
Omaeläinklinikka

Lemmikin myrkytyksistä – miten toimia myrkytystilanteessa

Artikkelin sisältö

Nopea hoito on myrkytystilanteessa välttämätöntä

Myrkytys tai sen epäily ovat kohtalaisen yleinen päivystykseen hakeutumisen syy erityisesti koirapotilailla. Koirien ja kissojen erilaisen aineenvaihdunnan takia monet aineet saattavat olla niille myrkyllisiä, vaikka ne eivät sitä ihmisille olisikaan. 

Koirille ja kissoille myrkytyksiä aiheuttavat esimerkiksi suklaa, sipuli, rusinat ja viinirypäleet. Siedettävissä määrissä on yksilökohtaista vaihtelua, mutta esim. kuivattu sipuli voi aiheuttaa oireita hyvinkin pienissä määrissä. Myös tulehduskipulääkkeet ja jäätymisenestoaineet aiheuttavat myrkytyksiä. Myös tietyt kasvit ovat myrkyllisiä, esimerkiksi useimmat joulu- ja pääsiäiskukat tulee pitää poissa lemmikkien ulottumattomista. Myös kaikki liljakasvit ovat kissalle vaarallisia. Koiralle ksylitoli on myrkyllinen. Vapaana ulkoileva lemmikki voi päästä syömään myös rotanmyrkkyä, joka on lemmikeille hengenvaarallista.

Myrkytyksiä voi saada myös muuten kuin syötynä, esimerkiksi kyyn puremasta. Koska eri aiheuttajia on paljon, kannattaa konsultoida aina eläinlääkäriä ennen myrkytysoireiden ilmaantumista, mikäli myrkytystä epäilee.

Hoitoon tulee hakeutua välittömästi myrkytystä epäiltäessä

Koska kuitenkin osa aineista aiheuttaa nopeasti vakavan, palautumattoman ja jopa henkeä uhkaavan elinvaurion, on näiden ehkäisemiseksi nopeasti aloitetut tutkimukset ja oikea hoito erittäin tärkeitä paranemisennusteen kannalta. Aiheutuvia vaurioita kun on monesti helpompi ehkäistä kuin hoitaa.

Osaan myrkytyksistä on olemassa vasta-ainetta

Toisinaan myrkytystä voidaan hoitaa vasta-aineella (esim. vakavat kyynpuremat) ja osaan tiloista on erityisiä lääkkeitä, kuten rotanmyrkkymyrkytysten aiheuttamaan verenvuotohäiriöön. Monissa myrkytyksissä pyritään turvaamaan lääkkein, tukiravinteiden ja esimerkiksi suonensisäisellä nestehoidolla peruselintoiminnot sekä hoitamaan kyseisen myrkytyksen aiheuttamia haittoja. Kaikille aiheuttajille ei ole tutkittuja myrkyllisyysrajoja eli oireenmukainen hoito ja elimistön tilan seuranta mm. veri- ja virtsanäyttein on sen vuoksi tärkeää. Diagnosointi on oleellista myös sen takia, että joskus akuutilta myrkytykseltä näyttävän tilan taustalta saattaa paljastua aivan muu akuutti vakava sairaus.

Entäs oksettaminen?

Lisäimeytymisen estämiseksi oksetusta tai mahahuuhtelua voi käyttää vain tiettyjen ei-syövyttävien aineiden kanssa ja vain tietyn aikaa syömisen tai altistuksen jälkeen. Tämän takia nopea oksetus on usein oleellista ja kotiin kannattaa varata 3 % vetyperoksidiliuosta tätä varten. Varmista eläinlääkäriltä, että syöty aine sopii oksetettavaksi ja onko oksetuksella jo niin kiire, että lemmikki kannattaa tuoda ennemmin klinikalle lääkkeillä oksetettavaksi. 

Suolalla oksettamista ei suositella suolamyrkytysriskin vuoksi. Jo imeytyneille maksa-suoli-kiertoon jääville aineille lääkehiili toimii vain osassa tapauksissa.

Konsultoi eläinlääkäriä ennen myrkytysoireiden ilmaantumista

Kaikissa myrkytysepäilyissä tulee konsultoida eläinlääkäriä, joka arvioi onko syytä hakeutua hoitoon heti. Joissain tapauksissa oireiden ilmaantuminen kertoo jo peruuttamattomasta vahingosta. 

Hoidon aloittamista nopeuttaa, mikäli tiedetään syödyn myrkyllisen aineen nimi, syöntiaika ja eläimen sen hetkinen vointi, muut lääkitykset ja sairaudet sekä paino. Vastaanotolle kannattaa ottaa mukaan syödyn myrkytyksen aiheuttajan pakkaus ja/tai näyte syödystä aineesta, jos se vain on mahdollista.

Omistajana voit parhaiten estää myrkytyksiä pitämällä myrkylliset ruoat, lääkkeet, kemikaalit ja kasvit poissa lemmikkien ulottuvilta.

Samankaltaisia artikkeleita

Kultaisennoutajan pentu makaa lattialla vaalealla matolla.
Koiran sirutus ja koirarekisteri

Koirien mikrosirutus ja rekisteröiminen Ruokaviraston ylläpitämään koirarekisteriin on Suomessa jatkossa pakollista. Koirarekisteri aukeaa lähiaikoina ja Ruokavirasto tiedottaa tarkasta ajankohdasta. Oman koiran sirutus kannattaa kuitenkin hoitaa

Lue lisää »
Koira lepää lahjojen vieressä. Takana joulukuusi.
Joulu koiran kanssa

Haluatko tehdä joulusta erityisen myös koirallesi? Paras lahja koiralle on, että se pääsee viettämään aikaa yhdessä sille rakkaiden ihmisten kanssa ja tekemään koiramaisia asioita. Koira

Lue lisää »
Retkeily koiran kanssa

Retkeily ja vaellus tuottavat iloa sekä ihmisille että karvaisille ystävillemme. Huolehdi kuitenkin ennen pitkää vaellusta, että koirasi on tottunut kulkemaan pitkiä päivämatkoja. Lue lisää vaellukseen

Lue lisää »
Minimoi lemmikkien grillikauden riskit

Kesän lähestyessä on ajankohtaista kerrata grillikauden herkkujen aiheuttamat vaarat lemmikeille! Ole tarkkana ruuantähteiden ja roskien hävityksessä, sillä suurin osa grilliherkuista ei sovellu lemmikkien ravinnoksi, grilliherkkujen

Lue lisää »

Varaa aika

Kaikki aikamme eivät ole varattavissa nettiajanvarauksessa. Soita meille, jos et löydä etsimääsi käyntisyytä tai jos käynnille on useita syitä. Näin saamme varattua lemmikillesi sopivan ajan.