Päivystystyön jännittävät tilanteet
Päivystystyössä jännittävää on se, että ovesta voi koska vain tulla mitä tahansa. Toisinaan päivystyksessä kohtaa tilanteita, joihin kokenutkaan eläinlääkäri ole joutunut aiemmin. Omaeläinsairaala Mevetin eläinlääkäri Jussi Virta kertoo omistajan luvalla esimerkin tällaisesta tilanteesta.
Käärme nielaisi muovikasvin
Kauniina kesäpäivänä Katariina Suurelle sattui pieni vahinko. Hän oli ruokailun yhteydessä nielaissut vahingossa isoilla lehdillä varustetun kaksimetrisen muovisen köynnöskasvin, joka jäi ikävästi jumiin mahalaukkuun ja ruokatorveen.
Kuten fiksuimmat varmasti jo päättelivätkin, tämän kertomuksen Katariina Suuri ei ole 1700-luvun Venäjän historiallinen hallitsija. Kuuluisan keisarinnan kaima on kaksivuotias burmanpyton Pirkanmaalta. Burmanpyton on yksi maailman viidestä suuresta jättiläiskäärmeestä. Kotiseuduillaan Kaakkois-Aasiassa luonnonvaraiset lajitoverit voivat kasvaa viisi metriä pitkiksi ja painaa toista sataa kiloa. Eläinlääkärin onneksi Katariina on vasta parivuotias juniori, jolla on mittaa 2 metriä ja 12 kiloa.
Katariina Suuren omistaja huomasi melko nopeasti että vierasesine ei ole poistettavissa kotikonstein. Soitettuaan useammalle eläinlääkäriasemalle, omistaja teki johtopäätöksen, että beaglen kokoiselle matelijalle tehtävät tähystystutkimukset eivät ole päivystäviltä klinikoilta useimmiten kysyttyjen toimenpiteiden joukossa.
Unet jäivät lyhyiksi
Olin nukkumassa kahden yöpäivystysvuoron välissä kun kuulin tarjolla olevasta potilaasta. Lupasin yrittää auttaa parhaani mukaan. Yövuorojen välinen lepoaika menikin valmistautuessa toimenpiteeseen kirjallisuutta kertaamalla ja soittamalla varmaan jokaiselle suomalaiselle matelijalääkärille. Käärmeen omistajaa pyydettiin tuomaan potilas Mevetin päivystykseen Helsinkiin.
Illalla päästiin vihdoin töihin. Yritys poistaa suusta pilkottanutta esinettä varovasti vetämällä johti sen katkeamiseen. Siispä jouduttiin tähystyshommiin. Laitoin nukutuslääkkeet suoneen, intuboin käärmeen ja kytkin potilaan anestesiakoneeseen ja asianmukaisiin valvontamonitoreihin. Potilas oli erittäin yhteistyökykyinen ja kaikki sujui mallikkaasti.
Työrupeama tuotti tulosta
Pitkällisten yritysten jälkeen eläinlääkärin ja hoitajien yhteistyöllä köynnöskasvi saatiin endoskoopin ja vierasesinepihtien avulla vedettyä ulos käärmeestä, eikä Katariina joutunut leikkauspöydälle. Tämän jälkeen tarkistettiin vielä tähystimellä, että suolistoon ei jäänyt muovilehtiä, eikä isompia vaurioita ollut syntynyt. Heräämisen valvonnan jälkeen potilas päästettiin kotiin lekottelemaan lämpölampun alle. Toipuminen sujui ilman komplikaatioita.