Diagnostinen kuvantaminen on käytännössä jokapäiväinen osa pieneläinlääkärin arkea. Ikivanhat tutkimusmenetelmät röntgen ja ultraääni ovat pitäneet pintansa, joskin kehittyneet huimasti vuosien saatossa. Esimerkiksi röntgenfilmien kehittäminen on korvautunut käytännössä kokonaan digitaalisella teknologialla. Perinteisillä keinoilla päästään edelleen useimmissa tapauksissa riittävän luotettavaan diagnoosiin, mutta joskus tarvitaan kehittyneempiä menetelmiä. Melkein kaikki ihmisten hoidosta tutut menetelmät ovat sovellettavissa myös eläinten hoitoon. Tietokonetomografia on erinomainen esimerkki.
Rakkaalla lapsella on monta nimeä
Tietokonetomografiakuvaus eli TT-kuvaus tunnetaan monella eri nimellä. Useimmiten puhutaan CT-kuvauksesta englanninkielisen nimen (computed tomography) mukaan. Monesti puhutaan myös kerroskuvauksesta tai viipalekuvauksesta.
Miten CT-kuvaus eroaa röntgenistä?
CT-kuvaus perustuu samaan röntgensäteilyyn kuin tavallinen röntgenkuvauskin. Perinteisen röntgenin suurin rajoitus liittyy siihen, että kolmiulotteisesta rakenteesta (esimerkiksi kilpikonnasta) saadaan kaksiulotteinen kuva. Tämä riittää erinomaisesti, kun todetaan pitkän putkiluun murtuneen keskeltä tai kun perheen kultainennoutaja on päättänyt syödä lasten junaradan vaunuineen. Hankaluudet alkavat tutkittaessa monimutkaisia päällekkäisiä rakenteita, kuten kyynärniveltä tai nenäkuorikoita.
CT-kuvauksessa laite ottaa valtavan määrän kuvia lukuisista eri suunnista. Tietokoneohjelma osaa kerätyn tiedon perusteella muodostaa kuvatusta kohteesta leikekuvia tai jopa kolmiulotteisen mallin. Perinteiseen röntgenkuvaan verrattuna kuvat ovat mykistävän hienoja ja mahdollistavat paljon tarkemman diagnostiikan.
Milloin CT-kuvaus on tarpeen lemmikilleni?
Hoitava eläinlääkäri on paras henkilö arvioimaan tietokonetomografiakuvauksen tarvetta. Mikään kuvantamis- tai laboratoriotutkimus ei korvaa eläinlääkärin suorittamaa huolellista kliinistä tutkimusta. Verrattain kallis, nukutuksen vaativa tutkimus suoritetaan vain, jos se on lääketieteellisesti perusteltu kyseisen vaivan tutkimisessa. Ohessa esimerkkejä yleisistä tilanteista, joissa CT-tutkimuksesta on huomattava apua vaivan selvittelyssä: (esimerkit eivät ole missään tietyssä järjestyksessä)
- Pään alueen kuvaukset. Pää kuvataan erityisesti tutkittaessa nenäontelon ja keskikorvan sairauksia. Myös hammasmuutokset nähdään kohtalaisesti. Toki suun sairauksia tutkitaan useimmiten ensisijaisesti muilla menetelmillä. Myös isot aivokasvaimet voivat näkyä CT-kuvissa, mutta yleensä keskushermoston sairauksien diagnostiikassa magneettikuvaus on tarkempi
- Luustokuvaukset. Erityisesti isokokoisten pentukoirien kyynärnivelten kehityshäiriöiden diagnosointi perinteisistä röntgenkuvista on turhauttavan vaikeaa. CT mahdollistaa varhaisen diagnoosiin pääsyn ja ongelmaan puuttumisen riittävän aikaisin. Ortopedin osaamista tarvitaan tietysti kuvantamisen lisäksi.
- Virtsateiden ja verisuoniston kehityshäiriöt. Tärkeimpiä esimerkkejä maksashuntit ja väärään paikkaan laskevat virtsanjohtimet. Näitä tutkitaan varjoainekuvauksilla. Isokokoisilla koirilla kaikkia tutkimuksia ei ole teknisesti mahdollista tehdä kaikilla laitteistoilla.
- Isojen koirien vatsaontelo. Pienen koiran vatsaontelo pystytään tutkimaan erittäin tarkasti ultraäänellä. Läähättävällä 70-kiloisella leonberginkoiralla tämä ei olekaan enää niin yksinkertaista. Eläinlääkäri voi arvioida ct-kuvauksen paremmaksi vaihtoehdoksi.
- Kasvainsairaudet. Varjoainetietokonetomografia on korvaamaton työkalu toimenpidettä suunnittelevalle kirurgille arvioitaessa esimerkiksi, kuinka syvälle kudoksiin poistettava massa tunkeutuu. Kuvauksen avulla voidaan myös tutkia, onko kasvain lähettänyt etäispesäkkeitä esimerkiksi keuhkoihin.
Koiralleni on varattu tietokonetomografiakuvaus. Miten minun tulee varautua etukäteen?
Yleensä käyntiin ei tarvitse erityisesti varautua. Koska tutkimus tehdään aina nukutuksessa, tulee lemmikin olla 8-12 tuntia paastolla ennen toimenpidettä. Koira olisi hyvä käyttää luonnollisilla tarpeillaan ennen käyntiä. Jos lemmikillä on perussairauksia tai lääkityksiä, kannattaa keskustella etukäteen näiden vaikutuksesta nukutukseen, paastottamiseen ja mahdolliseen varjoaineen käyttöön. Jos kyseessä on lähetepotilas, on järkevintä lähettää aiemmat hoitotiedot hyvissä ajoin ja sopia etukäteen missä eläimen hoitoa on tarkoitus jatkaa kuvauksen jälkeen. Kannattaa myös kysyä etukäteen, onko kuvauksessa tarkoitus käyttää varjoainetta, koska tämä vaikuttaa huomattavasti käynnin kestoon.
Mitä käynnillä tapahtuu?
Eläinlääkäri keskustelee kanssanne lemmikin tilanteesta ja kertoo mitä kuvauksessa tapahtuu. Eläinlääkäri tekee yleistutkimuksen varmistaakseen nukutuksen turvallisuuden.
Lemmikki nukutetaan aina kuvausta varten. Kuvauskohteesta riippuen kuvaus voidaan toteuttaa lyhyessä suonensisäisessä nukutuksessa tai yleisanestesiassa. Jos kuvauksessa käytetään varjoainetta, tutkitaan lemmikiltä verinäytteet, koska varjoainetta ei pidä käyttää munuaisvikaisella tai vakavasti kuivuneella eläimellä. Varjoainekuvauksen jälkeen lemmikin tulee olla pari tuntia vastaanotolla suonensisäisessä nesteytyksessä. Toki lemmikin on aina turvallisempaa toipua anestesiasta klinikalla.
Miksi lemmikki nukutetaan tutkimukseen?
Tietokonetomografiakuvaus tehdään aina nukutuksessa. Kuvaus kestää kerrallaan yleensä 10-100 sekuntia. Leikkeet ovat ohuimmillaan noin 0,6 millimetriä. Pöytä, jolla koira makaa, sekä ympärillä oleva laite liikkuvat ja pitävät kovia ääniä. Kuvauksen aikana tulee olla täysin liikkumatta, keuhkokuvissa jopa hetkellisesti hengittämättä. Tutkimuksessa käytetyn säteilyn vuoksi kiinnipitäjänä ei voida käyttää ihmisiä. Näin ollen kilteinkin koira joudutaan nukuttamaan. Onneksi nykyaikana nukuttaminen on verrattain turvallista.
Milloin saan tulokset?
Röntgenkuvat ja ultraääni tulkitaan yleensä heti käynnin yhteydessä. CT-kuvat lähetetään useimmiten lausuttaviksi kuvantamiseen erikoistuneelle eläinlääkärille, minkä vuoksi tulosten saannissa voi kestää 1-2 viikkoa. Todella akuuteissa tilanteissa lausuntoa voidaan pyytää kiireisenä. Kuvien lähettämisellä varmistetaan tulkinnan korkea laatu, jotta tutkimuksesta saadaan irti kaikki mahdollinen tieto.
CT-KUVAUS TIIVISTETTYNÄ
Tietokonetomografia- eli CT-kuvaus on röntgensäteilyyn perustuva nykyaikainen kuvausmenetelmä. Kuvaus tehdään nukutuksessa ja kuvat lähetetään lausuttaviksi radiologille. Mikään kuvantamistutkimus ei korvaa hyvää kliinistä tutkimista. Tutkimus kannattaa tehdä, silloin kun eläinlääkäri näkee sen lääketieteellisesti perustelluksi. Esimerkiksi selän ja keskushermoston vaivoissa potilas on useimmiten järkevämpää lähettää magneettikuviin.
Omaeläinklinikan CT-kuvaukset tehdään Omaeläinsairaala Mevetissä Helsingissä.